Yhteistyön ongelmat

Olen pääsääntöisesti iloinen siitä, että yliopistot tekevät yhteistyötä opintomateriaalien kehittämisessä, tuottamisessa ja jakamisessa. Yhteistyöprojektit ovat ennen muuta antoisia. Ja vaikkei kaikki aina sujukaan ongelmitta, niin ainahan ongelmista oppii.

Mutta se mitä tapahtuu yhteistyön jälkeen, onkin sitten toinen juttu. Minun opetustyötäni on nyt toistuvasti hankaloittanut se, että toisen osapuolen palvelimelle tallennettu yhteistyön tulos ei olekaan enää saatavilla. Kesken kaiken kurssia saattaa jokin videotallenne lakata toimimasta. Aikaa tällöin tuhraantuu jo pelkästään sen etsimiseen, että kenen puoleen ongelman ratkaisemiseksi pitää kääntyä.

Tässäpä teille esimerkkitapaus, rakkaat lukijat. Viime viikolla yhdellä kurssillani lakkasi toimimasta linkki osoitteessa connect.joensuu.fi. Ensimmäinen haaste on ymmärtää, että kenen ja mistä yhteistyön tuotoksesta tässä on kyse. Seuraava haaste on oivaltaa tämän liittyvän jotenkin Itä-Suomen Yliopiston fuusioitumiseen. Ja sekin on hoksattava (jos sitä ei muista tai linkin nimeä osaa lukea), että kyse on Adobe Connect tallenteesta. Sitten tuleekin haastavin vaihe, kun pitää keksiä, että kenen puoleen pitää kääntyä Itä-Suomen Yliopistolla. Siinä siis vierähti tovi jos toinenkin, kun metsästin pelkästään sitä tietoa, että kuka vastaa Adobe Connect tallenteista ja niiden siirroista Itä-Suomen Yliopistolla.

Ongelman ratkaisu voisi olla, että tallentaisin videoluennot suoraan sinne missä niitä käytetäänkin, eli tässä tapauksessa Tampereen Yliopiston Moodleen. Videotallenteet ovat kuitenkin tiedostoina niin massiivisia, että Moodlen tiedostojen maksimikoko tulee vastaan. Ja toisaalta ongelmia voisi tulla siitäkin, että useampi käyttäjä koittaisi toistaa näitä raskaamman puoleisia videoita palvelimelta joka ei siihen välttämättä taivu. Jotenkin videot siis pitäisi ensin pakata pienempään kokoon huonontamatta kuitenkaan laatua liiaksi. Ja jos tämä onkin mahdollista, niin omat taidot ei moiseen riitä.

Tarinan opetus siis on, että jo yhteistyötä tehdessäsi varmista materiaalin pitkäikäinen saanti.

EDIT: Kun eilen laitoin postia muutoksesta Itä-Suomen Yliopiston Oppitupaan, niin nyt tuli jo postia, ja tieto siitä mistä uudesta osoitteesta luento löytyy. Erinomaisen nopeaa palvelua, eli kyllä se kivi lähtee vierimään, kunhan ensin tietää mistä kohtaa sitä pitää kammeta.

Opintojen ohjausta verkossa

Tänään tuli käytävällä kollegan kanssa keskustellessa ajatus, että mitä jos ohjausta koittaisi kammeta yhdelle yhteiselle tutkinto-ohjelman kesken jaetulle foorumille. Joko siis Moodlessa tai Yammerissa* avattaisiin alue mihin kaikki tutkinto-ohjelman opettajat ja opiskelijat "pakotettaisiin" liittymään jonkinlaisen sanktion uhalla.

Monesti meidän opintosihteeri kuormittuu, kun kaikki kysyvät häneltä aina samoja asioita yksityisesti. Järkevämpää olisi, jos koko yhteisö osallistuisi ohjaukseen. Samalla opittaisiin yhteisöllisyyttä ja keskustelevampaa tietoa jakavaa työkulttuuria.

*Tampereen yliopistossa on käytössä sosiaalisen median palvelu Yammer, missä kaikki uta.fi sähköpostitunnuksen omaavat voivat jakaa tekemisiään ja vaikka kysellä apuja muilta.

EDIT 31.1.2013: Taustamateriaalia:

• Verkkopalvelun integrointi, Campus Conexus II (01/2011-12/2013)
• Kirsi Silius, Meri Kailanto, Anne-Maritta Tervakari (2011). Evaluating the Quality of Social Media in an Educational Context. International Journal of Emerging Technologies in Learning (iJET), Vol 6, No 3.
• Annala. J., Mäkinen, M. & Svärd, P. 2012. Visioita yliopistoyhteisöistä verkossa – kohti opintoihin kiinnittävää vuorovaikutusta. Saatavana julkaisussa  Jarmo Viteli & Anneli Östman (toim.) Tuovi 10: Interaktiivinen tekniikka koulutuksessa 2012-konferenssin tutkijatapaamisen artikkelit. 

Toiminnan välittyneisyydestä

Yliopistopedagogiikan jatkokurssin ensimmäisellä kerralla kävimme vilkasta ja mielenkiintoista keskustelua Yrjö Engeströmin  ihmisten yleisten toimintamallien teoriasta joka perustuu Lev Vygotskin (Vygotsky) toiminnan välittyneisyyden malliin. Syvältä ja poikittain artikkeleita ja muitakin esityksiä kahlattuani minulle valkeni kaksi asiaa. Ensinnäkään Vygotski ei ilmeisestikään itse piirrellyt kolmioita ja toiseksi Vygotskilla ei ollut motiivia (tulos, tavoite).

Alkuperäisessä toiminnan välittyneisyyttä käsittelevässä mallissa olivat siis vain subjekti, objekti ja väline. Toisinsanoen Vygotskin mukaan ihmisten toiminta on aina kulttuuristen keinojen, välineiden ja merkkien avulla tapahtuvaa. Tämä tekisi mieli haastaa heti kysymällä, että mitä kultturisia keinoja, välineitä tai merkkejä muka tarvitaan pään raapimiseen. Mutta kai sekin tarvitsee kulttuurista ymmärtämistä, että osaa hahmottaa oman kätensä välineeksi millä raapia päätä.

Mutta joissain toiminnan välittyneisyyden malleissa esitetään myös pyhälle subjekti, objekti ja väline -kolminaisuudelle myös häntä, jonka päässä on tulos (outcome). Ymmärtääkseni A.N. Leont'ev sen siihen lisäsi myöhemmin, vaikkakaan ei kuulemma graafisesti sitä malliin koskan lisännytkään. Ajatus ei suinkaan ole huono, sillä toki toiminnalla täytyy olla jokin syy.

Tämä subjektin, objektin, välineen ja tuloksen välinen yhteys on helpointa ymmärtää esittämällä sama kysymyksiksi verhoiltuna, kuten Leont'ev hieman toisessa tarkoituksessa teki erottaakseen toiminnan (activity), teon (action) ja toimenpiteen (operation) tasot. Myös subjekti, objekti, väline ja tulos voidaan korvata kysymyksillä kuka, mitä, miten ja miksi?

Sittemmin Engeström toi malliin mukaan lisäkäsitteitä, jotka ilmeisesti on koettu tarpeelliseksi selittämään ihmisten yleisiä toimintamalleja hieman tarkemmin. Mukaan on otettu yhteisö, säännöt ja työnjako.

Mallin ymmärtämiseksi joudun kuitenkin turvautumaan omaan käsitykseeni ihmisten toimintamalleista. Tohtorikouluaikoinani muistaakseni Risto Kunelius esitti, että minkä tahansa yhteiskunnallisen ilmiön tutkimiseksi on syytä ottaa huomioon neljä tekijää: kulttuuri, teknologia, talous ja valta. En ole aivan varma, käyttikö Kunelius nimenomaan noita termejä. Vapaasti muotoiltuna voidaan nämä kuitenkin käsitteelistä siten, että kyseessä ovat toimijat, keinot, hyöty ja säännöt.

Engeströmin mallia voikin kritisoida kysymällä miksi subjekti ja yhteisö, sekä väline ja työnjako ovat erillisiä? Oman käsitykseni mukaan subjektin ja yhteisön asemesta voidaan puhua yleisesti toimijoista, jotka pyrkivät johonkin tulokseen. Näin siksi, että toiminta ylipäätään on usein kollektiivista tai sen ainakin pitäisi olla. Vastaavasti väline ja työnjako molemmat vastaavat kysymykseen miten jokin tehdään. Väline on siis ylipäätään huono käsite jo Vygotskin mallissa, kun ennemmin pitäisi kai puhua keinoista. Ihmiset siis esimerkiksi kaatavat puita leikkaamalla tai sahaamalla, eivät yksinomaan kirveellä ja sahalla. Työnjako on vain yksi keino muiden joukossa, on sitten kyse aidosta yhteistyöstä (kollaboraatio), liukuhihnatyöstä tai vuorotyöstä.

Säännöt ovat kuitenkin yhtä hyvä lisäys kuin joissain malleissa esiintyvä motivaatio. Toimijat siis pyrkivät johonkin tavoitteeseen joko pakotettuna tai houkuteltuna; Toimintaa joko ohjaa säännöt tai motivoi jotkin palkkiot.

Näin siis itse itselleni selittäen näen, että kyse on siitä, ketkä tekevät, mitä tekevät, miten tekevät ja miksi tekevät. On siis joukko toimijoita jotka toimivat joko hyötyäkseen tai koska niin käsketään, ja he käyttävät toimintaansa joitain keinoja. Käsitteitä on siis lopulta viisi: toimijat, toiminnan kohteet, keinot, tavoitteet ja  säännöt. Siten esimerkiksi yhteisön sääntöjen ohjaamana joukko ihmisiä ryhtyy laatimaan vaikkapa opintosuunnitelmaa joillain keinoin, koska heillä on siihen jokin tavoite. Toisin sanoen, ymmärtääkseen mistä opintosuunnitelmassa on kyse, on myös tarkasteltava sääntöjä, keinoja, prosessiin osallistuvia ja prosessin tavoitteita. Se, minkälaisen kuvion kukin haluaa tästä piirtää, on sitten puhtasti makuasia.

Taustamateriaalia:

• Introduction to Cultural-Historical Activity Theory, Center for Activity Theory and Developmental Work Research, University of Helsinki
• Kuutti, K. (1995). Activity Theory as a potential framework for human-computer interaction research. Published in B. Nardi (ed.): Context and Consciousness: Activity Theory and Human Computer Interaction, Cambridge: MIT Press, 1995, pp. 17-44.
• Marjamäki, M. Pekkola, P. Activity Theory – “Toiminnan teoria” 

Miksi bloggaan?

Ryhtyessään kirjoittamaan blogiin, tuntee yleensä tarpeelliseksi perustella sitä jotenkin. Blogin kirjoittamiseen voi olla monia syitä. Omalla kohdallani ajatus lähti siitä, että voisin helpommin kuvata oman toiminnan prosesseja enkä ainoastaan toiminnan tuloksia. Blogi muun muassa tarjoaa vapaan foorumin kuvata jonkin toiminnan etenemistä vaihe vaiheelta, nopeasti ja vaivattomasti, missä ja milloin tahansa. Samoin kuin merikapteenit pitävät lokikirjaa olosuhteista, laivan etenemisestä ja päivittäisistä sattumuksista, niin myös kuka tahansa voi hyötyä pitämällä paiväkirjaa tekemisistään. Tieto siitä mitä tuli tehneeksi joskus aiemmin voi myöhemmin osoittautua kullanarvoiseksi. Ja päiväkirjasta kannattaa tehdä julkinen siksi, että siten tarjoutuu mahdollisuus myös vuorovaikutukseen ja tiedon vaihtoon muiden kanssa.

Bloggaamisen siunaus on siinä, että pääsee kirjoittamaan ja julkaisemaan ilman perinteisen julkaisuprosessin esteitä ja hidasteita. Ei ole vertaisarviointia eikä oikolukua. Tekstistä voi tulla vapaamuotisempaa, spontaania ja kenties helppotajuisempaakin. Samat perustelut voidaan tietysti kääntää myös bloggaamisen varjopuoliksi. Esimerkiksi vertaisarvioinnin puuttumisen takia tekstistä voi helposti tulla epätieteellistä, lähteisiin perustumatonta, kritiikitöntä ja kieliopillisesti vaikeaselkoista. Pahimmillaan saattaa tulla tehneeksi täydellisiä asiavirheitä ja peräti valheellisia väittämiä. Myös blagiointiin syllistymisen riski uhkaa niitä jotka ryhtyvät bloggaamaan väärin perustein, kuten oman egonsa pönkittämiseksi.

Välttääkseen karikot bloggaajan kannattaakin aina tunnustaa julkaisumuodon heikkoudet ennen kaikkea itselleen, sekä pyrkiä toimimaan itsekriittisesti. Sanomaansa kannattaa aina perustella lähdemateriaalilla, jos suinkin mahdollista. Usein yksikin lähde riittää osoittamaan, että oma mielipide on osa jotain laajempaa keskustelua. Mutta liian kriittisenkään ei saa olla. Muutoin ei saa mitään aikaiseksi.

Omia ohjenuoriani blogin pitämiseen on, että yrittää ensinnäkin tehdä siitä itselleen tavan. Kannattaa siis kirjoittaa blogiin vähintään kerran kuukaudessa, mieluummin viikoittain. Oman valokuvausblogini avulla olen havainnut rutiinin olevan paitsi paras motivoija, niin myös paras opettaja. Monesti saattaa tuntua, ettei ole mitään  sanottavaa. Rutioitumisen myötä kuitenkin nopeasti huomaa, miten vähäpätöisinkin aihe lopulta palvelee suurempaa kokonaisuutta. Myöhemmin voi esimerkiksi huomata jo kirjoittaneensa jotain hyödyllistä, jolloin riittää, kun viittaa tuohon aiempaan tekstiin. Kaikkea siis ei tarvitse kirjoittaa uudelleen. Toisaalta kirjoittaminen itsessään harjaannuttaa, ja siksi triviaalilltakin tuntuva aihe ainakin auttaa kirjoittamaan oppimisessa.

Toinen tärkeä ohje on, ettei juutu tuijottamaan omaan napaansa. Oman blogin kirjoittamisen lisäksi yhtä tärkeää on muiden blogien seuraaminen. On annettava, jotta voisi saada. Lukijoita ja kommentoijia omalle blogille ei saa, jos ei ole valmis myös itse lukemaan ja kommentoimaan muiden blogeissa. Sillä olennaisintahan bloggaamisessa lopulta on vuorovaikutuksen mahdollisuus, ei suinkaan omien mileipiteiden esittäminen.

Kolmas oma bloggaajan ohjenuorani on ryhmäytyminen. Sen sijaan, että jokainen pitäisi omaa henkilökohtaista blogiaan, kannattaa harkita ryhmäblogin perustamista. Näin samalla helpoiten kokoaa yhteen samasta aiheesta kiinnostuneet ja tarjoaa heille tasa-arvoisen keskustelufoorumin. Blogi voidaankin nähdä myös keskustelufoorrumina, jolloin vähntään kaikilla aktiivisilla keskustelijoilla pitää olla myös oikeus keskusteluiden avaamiseen. 

Kaiken tämän vuoksi siis bloggaan, ja tässä blogissa tulen raportoimaan, miten omassa opettajan työssäni edistyn. Käytän tätä blogia paitsi yliopistopedagogiikan opintojeni edistymisen raportoimiseen, niin myös opettaja ja oppijana toimimisen päiväkirjana. Lisäksi pyrin jakamaan täällä tietoa siitä, miten omaa oppimistaan ja opettajana toimimistaan voi parantaa.

Taustamateriaalia:

• Viisautta blogin käyttöön, Wikikirjasto

Perustamissanat

Tämä blogi sai alkunsa Tampereen yliopiston Yliopistopedagogiikan jatkokurssin tiimoilta tammikuussa 2013, kun opiskelijoille tarjoutui blogi yhtenä kurssin kehittämistehtävän raportointimuotona.

Ajatuksena oli heti alusta lähtien perustaa samantien ryhmäblogi, eli blogi jolla voi olla monta julkaisijaa. Idea lähti kuitenkin  paisumaan kuin pullataikina, jolloin päädyttiin luomaan blogi ylipäätään kaikille yliopistopedagogiikasta kiinnostuneille.

Tässä siis foorumi kaikille teille, rakkaat yliopisto-opettajat, yliopistopedagogiikkaa opiskelevat ja opettavat, opetussuunnitelmatyön parissa kamppailevat sekä ohjauksen kehittämisestä kiinnostuneet. Sana on vapaa yliopistopedagogiikan kontekstissa, eikä näin ainakaan alussa mikään ole kiveen kirjoitetttua. Yhdessä me voimme tehdä tästä sellaisen blogin kuin itse haluamme.