Ryhtyessään kirjoittamaan blogiin, tuntee yleensä tarpeelliseksi perustella sitä jotenkin. Blogin kirjoittamiseen voi olla
monia syitä. Omalla kohdallani ajatus lähti siitä, että voisin helpommin kuvata oman toiminnan prosesseja enkä ainoastaan toiminnan tuloksia. Blogi muun muassa tarjoaa vapaan foorumin kuvata jonkin toiminnan etenemistä vaihe vaiheelta, nopeasti ja vaivattomasti, missä ja milloin tahansa. Samoin kuin merikapteenit pitävät lokikirjaa olosuhteista, laivan etenemisestä ja päivittäisistä sattumuksista, niin myös kuka tahansa voi hyötyä pitämällä paiväkirjaa tekemisistään. Tieto siitä mitä tuli tehneeksi joskus aiemmin voi myöhemmin osoittautua kullanarvoiseksi. Ja päiväkirjasta kannattaa tehdä julkinen siksi, että siten tarjoutuu
mahdollisuus myös vuorovaikutukseen ja tiedon vaihtoon muiden kanssa.
Bloggaamisen siunaus on siinä, että pääsee kirjoittamaan ja julkaisemaan ilman perinteisen julkaisuprosessin esteitä ja hidasteita. Ei ole vertaisarviointia eikä oikolukua. Tekstistä voi tulla vapaamuotisempaa, spontaania ja kenties helppotajuisempaakin. Samat perustelut voidaan tietysti kääntää myös bloggaamisen varjopuoliksi. Esimerkiksi vertaisarvioinnin puuttumisen takia tekstistä voi helposti tulla epätieteellistä, lähteisiin perustumatonta, kritiikitöntä ja kieliopillisesti vaikeaselkoista. Pahimmillaan saattaa tulla tehneeksi täydellisiä asiavirheitä ja peräti valheellisia väittämiä. Myös blagiointiin syllistymisen riski uhkaa niitä jotka ryhtyvät bloggaamaan väärin perustein, kuten oman egonsa pönkittämiseksi.
Välttääkseen karikot bloggaajan kannattaakin aina tunnustaa julkaisumuodon heikkoudet ennen kaikkea itselleen, sekä pyrkiä toimimaan itsekriittisesti. Sanomaansa kannattaa aina perustella lähdemateriaalilla, jos suinkin mahdollista. Usein yksikin lähde riittää osoittamaan, että oma mielipide on osa jotain laajempaa keskustelua. Mutta liian kriittisenkään ei saa olla. Muutoin ei saa mitään aikaiseksi.
Omia ohjenuoriani blogin pitämiseen on, että yrittää ensinnäkin tehdä siitä itselleen tavan. Kannattaa siis kirjoittaa blogiin vähintään kerran kuukaudessa, mieluummin viikoittain. Oman
valokuvausblogini avulla olen havainnut rutiinin olevan paitsi paras motivoija, niin myös paras opettaja. Monesti saattaa tuntua, ettei ole mitään sanottavaa. Rutioitumisen myötä kuitenkin nopeasti huomaa, miten vähäpätöisinkin aihe lopulta palvelee suurempaa kokonaisuutta. Myöhemmin voi esimerkiksi huomata jo kirjoittaneensa jotain hyödyllistä, jolloin riittää, kun viittaa tuohon aiempaan tekstiin. Kaikkea siis ei tarvitse kirjoittaa uudelleen. Toisaalta kirjoittaminen itsessään harjaannuttaa, ja siksi triviaalilltakin tuntuva aihe ainakin auttaa kirjoittamaan oppimisessa.
Toinen tärkeä ohje on, ettei juutu tuijottamaan omaan napaansa. Oman blogin kirjoittamisen lisäksi yhtä tärkeää on muiden blogien seuraaminen. On annettava, jotta voisi saada. Lukijoita ja kommentoijia omalle blogille ei saa, jos ei ole valmis myös itse lukemaan ja kommentoimaan muiden blogeissa. Sillä olennaisintahan bloggaamisessa lopulta on vuorovaikutuksen mahdollisuus, ei suinkaan omien mileipiteiden esittäminen.
Kolmas oma bloggaajan ohjenuorani on ryhmäytyminen. Sen sijaan, että jokainen pitäisi omaa henkilökohtaista blogiaan, kannattaa harkita ryhmäblogin perustamista. Näin samalla helpoiten kokoaa yhteen samasta aiheesta kiinnostuneet ja tarjoaa heille tasa-arvoisen keskustelufoorumin. Blogi voidaankin nähdä myös keskustelufoorrumina, jolloin vähntään kaikilla aktiivisilla keskustelijoilla pitää olla myös oikeus keskusteluiden avaamiseen.
Kaiken tämän vuoksi siis bloggaan, ja tässä blogissa tulen raportoimaan, miten omassa opettajan työssäni edistyn. Käytän tätä blogia paitsi yliopistopedagogiikan opintojeni edistymisen raportoimiseen, niin myös opettaja ja oppijana toimimisen päiväkirjana. Lisäksi pyrin jakamaan täällä tietoa siitä, miten omaa oppimistaan ja opettajana toimimistaan voi parantaa.
Taustamateriaalia:
