Tilan merkitys

Osallistuin viikko sitten strategiset rastit seminaariin, missä yhdessä pohdimme uusia käyttötapoja yliopiston tiloille. Tuon tilaisuuden innoittamana olen jälleen alkanut miettiä, miten olennaisia oppimisille ja opettamiselle ovat fyysiset ja miksei myös mentaaliset tilat. Esimerkiksi avokonttori voi hyvässä tapauksessa aktivoida ihmisiä yhteisöllisyyteen, koska esimerkiksi avun pyytäminen ja antaminen on vaivattomampaa ja esteettömämpää kuin jos työskennellään erillisissä kammioissa.

Tosin on tilanteita, joissa itse ainakin olen ollut kiitollinen, että saan työskennellä oman kammion rauhassa, ja toisaalta en tule häirinneeksi muiden rauhaa. Esimerkiksi oma allerginen nuhani ärsyttää jo pelkästään itseäni saatika sitten muita. Ja vaikkapa kurssikirjojen lukeminen oman työhuoneen rauhassa on pelkästään luksusta.

Yliopistoyhteisössä pitäisi kuitenkin osata hyödyntää yhteisiä tiloja kuten kahvihuonetta ja käytäville tehtyjä sohvaryhmiä. Ja tästä päästäänkiin mentaaliseen tilaan. Olen aina pitänyt itseäni suhteellisen sosiaalisena ihmisenä, kun ainakin tulen ihmisten kanssa toimeen. Mutta sosiaalisuuteni tuntuu olevan ajallisesti ja paikallisesti rajoittunutta. Häpeäkseni tunnustan, etten juurikaan käy kahviaikaan kahvihuoneessa, enkä norkoile muutoinkaan yhteisissä tiloissa. Tämän takia saatan jäädä paljosta hiljaisesta tiedosta paitsi. Lisäksi teen itsestäni vaikeasti lähestyttävän, ellen peräti tuiki tuntemattoman toisten silmissä. Siis hallitsen kenties small talkin, mutta en riittävässä määrin antaudu tilanteisiin.

Toinen keino yhteisöllisyyden vahvistamiseen on toki sosiaalinen media. Koitan osallistua Yammerissa työyhteisön keskusteluihin ja tällä blogilla myös yritän osaltani osallistua ja innostaa myös muita osallistumaan. Mutta selvästikään emme tule toimeen ilman kasvokkaista rikasta mediaa. Jotta pystyisimme olemaan sosiaalisia netissä, pitää meidän olla myös sosiaalisia fyysisessä tilassa.

Kaikki siis tuntuu lähtevän henkisestä tilasta ja siitä, että olemmeko valmiita kohtaamaan muut ihmiset. Mutta tätä voitaisiin tukea työyhteisössä muuttamalla asenteita. Yksi asenne joka itseäni aina rassaa on työsuunnitelma. Jos ja kun työsuunnitelmaan ei kuulu sosiaalinen kanssakäyminen työ- ja opiskeluyhteisössä, niin ei sille sitten tunnu aikaa löytyvän. Monikaan meistä - sen enempää opettajista kuin opiskelijoistakaan - ei viitsi tehdä yhtään sen enempää, kuin mitä meiltä vaaditaan. Jotenkin meidän pitäisi pystyä vaatimaan itseltämme enemmän yhteisöllisyyttä.

Opettajan informaatiohorisontit

Minun olisi pitänyt 8.3. mennessä laatia kehittämistehtävän ideapaperi yliopistopedagogiikan jatkokurssille. Osin kiireiden ja rehellisesti sanoen myös laiskuuden takia jäi koko tehtävänanto huomaamatta. Minun pitäisi siis kiireenvilkkaa pystyä tässä ja nyt esittämään, minkälaisen kehittämistehtävän olen ajatellut toteuttaa kurssin aikana.

Ajatukseni asian tiimoilta ovat edelleen hajallaan, mutta vähitellen mielessäni on alkanut muotoutua idea siitä, että erityistä kehittämistä kaipaisi oman organisaation työkulttuurit. Työkulttuurilla tarkoitan paitsi tapoja tehdä omaa työtä, niin myös tapoja kommunikoida siitä muiden kanssa. Ongelmallisinta nykyisissä tavoissa toimia on mielestäni viestinnän puute. Ihmiset eivät edelleenkään riittävästi keskenään keskustele siitä mitä he itse asiassa tekevät. Kyse on myös pitkälti hiljaisen tiedon jakamisesta. Joko ei tiedetä keinoja, miten jakaa omaa osaamistaan, tai sitten ei osata pukea omaa osaamista sanoiksi.

Yhtenä ajatuksena mieleeni tuli selvittää, miten ihmiset tällä hetkellä mieltävät oman informaatiohorisonttinsa. Kyse on muun muassa Diane Sonnenwaldin lanseeraamasta käsitteestä (Sonnenwald ja Wildemuth 2001). Informaatiohorisontilla tarkoitetaan henkilökohtaisia tiedonhankinnan (ja miksei myös tiedonvälittämisen) kanavia ja lähteitä. Minä esimerkiksi käytän työssäni kanavina sähköpostia, Moodle oppimisympäristöjä, Yammeria, yksikön kahvihuonetta, Yliopiston intra palveluita, sekä internetin hakupalveluita. Lähteinä (ja kohteina) minulla ovat kollegat, opiskelijat, esimies, erilaiset intrapalvelut, sekä internetin sivustot (kuten esimerkiksi tämä blogi).

Tämän lisäksi pitäisi tarkastella, miten kaikkia näitä kanavia ja lähteitä käytetään mihinkin tehtävään. Esimerkiksi tässä blogissa yritän nyt jakaa ideoita ja ajatuksia tästä tehtävästä. Vastaavasti toivon saavani kommentteja ja ideoita.

Jos siis otamme esimerkiksi sellaisen tehtävän kuin opiskelijoille annetun palautteen perille menon varmistaminen ja palautekeskusteluun osallistuminen, niin ensinnä on tietysti syytä pohtia, missä tämä tehtävä itsessään toteutetaan. Tämän lisäksi olisi kuitenkin syytä selvittää myös se, miten tämän tehtävän onnistuminen (tai onnistumattomuus) jaetaan kollegoiden ja muiden asiasta kiinnostuneiden kesken. Eli pitääkö opettaja tämän vain omana tietonaan, keskusteleeko hän siitä kollegoiden kanssa kahvihuoneessa, vai dokumentoiko hän sen esimerkiksi blogiin.

Tästä kuitenkin poikii lukematon määrä lisäkysymyksiä. Olisi esimerkiksi mielenkiintoista tietää, mistä kukin opetuksesta vastaava on omaksunut käyttöönsä opetuksessaan käyttämät keskeiset arviointimenetelmät, tavat laatia tehtävät, sekä käydä palautekeskustelua oppilaiden kanssa. Seuraavaksi kiinnostaa, onko opettaja edelleen jakanut tietoa muille opettajille. Ja sitten tietysti olisi syytä pohtia, miten hyvin muualta hankitun tiedon sekä oman tiedon jakaminen on onnistunut kanavien ja lähteiden ehdoilla.

Otetaanpa esimerkki:

Luin juuri ajatuksen siitä, että oppimisen kannalta olisi suotuisaa, jos oppijat saadaan lukemaan/kuulemaan opettajan antama palaute ja käymään sen pohjalta jopa palautekeskustelua (Gibbs ja Simpson 2004). Jos lukemani oikein ymmärsin, niin parhaimmillaan hyvä palautekeskustelu voi korvata jopa numeerisen arvionnin. Toisaalta tämä on hyvinkin loogista, sillä esimerkiksi median ilmaisuvoimaisuuden teorian mukaan sitä ilmaisuvoimaisempi media tarvitaan mitä kompleksisemmasta aiheesta on kyse (Daft ja Lengel 1986). Jos siis oppijan halutaan todella ymmärtävän jonkin asian, ja halutaan vielä varmistua viestin ymmärretyksi tulemisesta, niin silloin asiasta on paras keskustella.

En nyt tässä pohdi sen enempää, miten tämä on mahdollista opetukseen varattujen resurssien puitteissa. Oletetaan kuitenkin, että onnistun tämän jollain tavoin toteuttamaan omassa opetuksessani. Ensinnäkin minä opin tämän ajatuksen Yliopistopedagogiikan kurssilla suorittaessani Moodlessa annettua lukupiiritehtävää. Tämän jälkeen minä voisin siis yrittää soveltaa ajatusta käytäntöön. Ja lopuksi minun olisi syytä yrittää jakaa ajatus muiden opettajien ja asiasta kiinnostuneiden kesken. Voin toki (kuten tässä nyt teen) jakaa idean eteenpäin jo ennen kuin olen sitä edes itse käytännössä kokeillut. Voin tässä käyttää vaikkapa tätä blogia (kuten itse asiassa juuri teinkin). Tämä saattaa kuitenkin olla huono ajatus sen valossa, miten vähän lukijoita tällä blogilla on. Voin kuitenkin edelleen käyttää muita kanavia tämän blogikirjoituksen mainostamiseksi. Voin esimerkiksi mainita tästä Yammerissa, Twitterissä ja kahvipöytäkeskustelussa.

Kysymys siis kuuluu: Miten kukin hankkii ja jakaa omaa osaamistaan opetustyössä? Ovatko käytetyt tiedon hankinnan ja jakamisen keinot (kanavat ja lähteet) toimivia? Miten omaa toimintaa voisi parantaa?

Taustamateriaalia:

• Daft, R.L. & Lengel, R.H (1986). Organizational information requirements, media richness and structural design. Management Science 32(5), 554-571.
• Gibbs, G. & Simpson, C. (2004). Conditions Under Which Assessment Supports Students’ Learning. Learning and Teaching in Higher Education 1, 3-31.
• Sonnenwald, D. & Wildemuth, B. (2001). A research method to investigate information seeking using the concept of information horizons: An example from a study of lower socio-economic student's information seeking behaviour. New Review of Information Behaviour Research, 2, 65-86.