14.6.2013

Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median ohjaussuunnitelma

Informaatiotieteiden yksikössä ja koko yliopistossa on tarkoitus syksyn aikana vahvistaa jokaiselle tutkinto-ohjelmalle ohjaussuunnitelma. Tavoitteena on, että valmistuvaa INFIM -ohjaussuunnitelmaa aletaan toteuttaa ensi syksystä lähtien. Asiaa helpottaa luonnollisesti se, että jokseenkin kuvatulla tavalla on toimittu tähänkin saakka. Ohjaussuunnitelman tärkeä tehtävä, ohjauksen kehittämisen ohella, on tehdä näkyväksi jo olemassa olevat rakenteet ja prosessit.

Ohjaussuunnitelmaan liittyvät kommentit ja kysymykset voi laittaa vastauksena tähän viestiin. Toivon kommentteja mm. yksityiskohtiin, jotka eivät vastaa käsitystänne asioiden tilasta. Vastuunjakoon liittyvissä ja muissa vastaavissa asioissa voi kääntyä suoraan puoleeni. Lisäksi tähän viestiin vastauksena voi esittää mieluusti kehitysideoita ohjaukseen.

Olen kirjoittanut linkin takana olevan ohjaussuunnitelman siinä mainittujen ohjaustahojen (INFIM/SIS/TaY), KOVA-ryhmän, opiskelijoiden ja muun opettajakunnan kanssa käymieni keskustelujen, sekä oman parhaan käsitykseni ynnä yliopistolta saamani asiaan kuuluvan opin pohjalta.

Linkki ohjaussuunnitelmaan




3 kommenttia:

  1. Mikä onkaan syynä tuon viimeisen palautteen keräystä ja käsittelyä koskevan kappaleen yliviivaamiseen? Muistelen aiheesta olleen puhetta, mutta yt ei muisti tahdo palata edes pätkittäin.

    VastaaPoista
  2. Joo. Mulla oli aikanaan ajatuksia palautejärjestelmän kehittämisestä ohjauksen näkökulmasta, mutta palautejärjestelmää kehitetään koko yksikön tasolla kootusti. Katsoin, että palautejärjestelmää ei kannata kuvata ohjaussuunnitelmassa, kun se kuvataan kumminkin jossain muualla.

    VastaaPoista
  3. OK, täytyypä sitten koittaa seurata myös tuon palautejärjestelmän kehittelyä.

    VastaaPoista