Ohjauksen arviointia kurssin päättyessä

Yliopistopedagogiikan jatkokurssin porukka vm. 2013 teki käymästään Ohjaus yliopistossa- moduulista arviointia. Kurssin idea oli 
- opettaa yhteisöllistä, kokonaisvaltaista ohjausnäkemystä;
- kehittää sellaista ohjausosaamista, joka auttaa sekä opiskelijoiden että työyhteisöjen ohjaustilanteissa;
- rakentaa työvälineitä arkeen ja
- harjoittaa ohjausvuorovaikutuksen taitoja. Kurssin opetussuunnitelma löytyy tästä.

Keräsin palautetta yksinkertaisen fläppitekniikan avulla. Käytän tätä tapaa usein yksilö- ja ryhmätyönohjausprosessien arvioinnissa - silloin tosin käytän useampia teemoja ja monimutkaisempaa arviointitapaa.

Arvioinnin teemat

Nyt käytin vain kolmea näkökulmaa, ihmiset kiersivät kirjoittamassa ajatuksensa jokaiseen fläppiinsen mukaan kuin tuntui tähdelliseltä. Fläpit katsottiin sitten yhdessä keskustellen läpi ja tarkennettiin kysymyksiä tarvittaessa. Teemat olivat
1) OPPIMISTULOKSET: mitä opin, oivalsin, mikä muuttui, missä harjaannuin?
2) TUOTOKSET: mitä konkreettisia malleja, käytäntöjä, toimintatapoja, artefakteja syntyi yhteisöön tai omaan työhön
3) MATKAKERTOMUS: millaiset asiat edistivät prosessia, mitkä haittasivat sitä, mitä huippuhetkiä tai taantumia oli, neuvoja tuleville matkalaisille

Mitä opittiin, mitä muuttui?

Oppimista kuvattiin jäsentymisen, kytkentöjen tai sanallistamisen termeillä. Ohjaus tavallaan "huomataan" uudella tavalla, sitä aletaan havainnoida uusin silmin ja tunnistetaan rakenteita ja vaikutussuhteita siellä, missä niitä ei ole ehkä aiemmin nähty.

Muun muassa seuraavia asioita tuli esille:
- saatiin paljon uusia työkaluja ohjauskokemusten ja ajatusten jäsentämiseen
- saatiin sanoja ja nimiä oman yhteisön toiminnalle ja sen hyvin toimiville elementeille
- oman työn tutut elementit jäsentyivät uudella tavalla: opetussuunnitelmatyöllä voi vaikuttaa ohjaukseen, omaa yhteisöä sekä ryhmää voi hyödyntää ohjaustyössä, yhteisö on myös ohjauksen subjekti yms.
- teoria ja käytäntö yhdistyivät, tuttu käsite sai uuden sisällön
- ohjauskäsitys rikastui ja monimuotoistui: ohjausilmiön laajuus ja sen eri toimintatavat hahmottuivat
- opittiin reflektoimaan omaa ohjausta ja opetusta sekä myös keventämään omaa työmäärää niissä
- opittiin ratkomaan ohjauksen ongelmia

Mitä rakennettiin?

Joissain ohjaustilanteissa "tuotos" nousee arvioinnissa etusijalle, sitä arvioidaan itsenäisenä artefaktina ja ohjausprosessin pääasiana. Arviointia saattavat myös säädellä monenlaiset arviointikriteerit. Opinnäytteet ovat tällaisia tuotoksia.

Tuotoksia on hyvä kuitenkin kysellä sellaisissakin ohjausprosesseissa, joissa niitä ei vartavasten lähdetä tekemään. Tuotos voi olla yhteinen toimintatapa, uusi viestinnän muoto, uusi tapa järjestää työtä, uusi jaettu ymmärrys yhteisestä tavoitteesta.

Tämän kurssiprosessin myötä kerrottiin syntyneen mm. seuraavanlaisia tuotoksia:
- intrayhteisö jatko-opiskelijoille
- kanditöitä ohjaavalle opettajayhteisölle keskustelualusta moodleen ja materiaalipankki
- konkreettisia "askelkuviovaihtoehtoja" (toimintamalleja) ohjauksen tilanteisiin
- opettajayhteisöön syntynyt yhteinen näkemys tai puhetapa ohjauksen tai opetussuunnitelman asioista

Miten prosessi eteni?

Prosessin arvioinnissa otetaan jälkikäteen haltuun pitkää ajallista prosessia, johon moni asia on vaikuttanut ja jossa monet toimijat ovat asettaneet tavoitteita.

Pitkästä ja vaativasta matkasta kertoivat mm. seuraavat arviot:
- "kevään ajatukset kypsyivät syksyllä! Syksy oli leppoisampi"
- "kevät ja syksy muodostivat (molemmat) oman, mutta (yhdessä) nousujohteisen kokonaisuuden"
- "lähde liikkeelle optimistisesti, älä lannistu vastoinkäymisistä, matkanteko kannattaa!"

Hyvin toimivasta ja ryhmäytyneestä ryhmästä kertovat arviot, joissa kuvataan, että
- ryhmään oli hyvä tulla mukaan myös kesken matkaa
- omien väsähtämisten tai aikatauluongelmien jälkeenkin kyytiin pääsi mukaan
- huippuhetken tuotti kurssin kehittämistehtävien purkupäivä, jossa toteutuksessa koskettivat "leirinuotion intensiivisyys, heittäytymisen rohkeus ja teorian sisäistäminen." Tällainen kurssilaisen kiitos kurssitoverille on kaunis kiitos yhteisöllisen ohjausprosessin päätteeksi.
- antoisaa olivat hyvät parikeskustelut ja ohjaustilanteet

Koulutuksen työnohjauksenomaisia - hyvinvointia tuovia ja yhteisöön kiinnittäviä - vaikutuksia kuvaavat  myös seuraavanlaiset arviot
- "työhyvinvointimatka"
- "parasta työnohjausta kevät ja syksy yhdessä!"
- "oppii yliopistosta, jakamisesta yhteisönä paljon"
- "samalla paljon oheistietoa muista yksiköistä ja yliopiston ajankohtaisista asioista"


**

Olisi kiva kuulla teidän lukijoiden hyvistä arviointikäytännöistä.  

Miten ohjausta tai ohjauksellista toimintaa kannattaa arvioida? Miten saadaan mahdollisimman monipuolinen näkymä? Miten arvioitte sitä onko ohjaus tai ohjauksellinen koulutus vaikuttanut?

Akateemisen verkkoviestinnän osatekijät

Keskusteleminen aina auttaa, eli sain yliopistopedagogiikan jatkokurssin opiskelijakollegoiltani arvokasta ohjausta kehittämistehtäväni jäsentämiseksi. Sain heiltä ratkaisuja ongelmiin ja kipinää aiheen tutkimiseen. Mutta ennen muuta sain reflektoivaa tukea omien ajatusteni jäsentämiseen.

Koitan tässä siis listata ja jäsentää kaikki "liikkuvat" tai "jähmeät" osat, jotka jollain tavoin liittyvät ja vaikuttavat yhteisöviestintään tietoverkoissa. Kuvan koko mielikuvakartta löytyy osoitteesta: http://mind42.com/public/6d5d6bae-1779-4289-be40-c80c81ec620e

Tehtäväsoveltuvuus

Oman alani eli infromaatiotutkimuksen näkökulmasta olen vahvasti omaksunut tehtäväkeskeisen näkökulman. Kaikkeen toimintaan vaikuttaa pitkäli se, minkä tyyppistä tuo toiminta tai tehtävä on esimerkiksi kompleksisuudeltaan ja ennakoitavuudeltaan. (Byström  1999; Daft ja Lengel 1986). Mitä vähemmän jostain tiedetään etukäteen ja mitä kompleksisemmasta tehtävästä on kyse, sen rikkaampaa mediaa pyritään käyttämään. Sen takia ihmset mieluummin istuvat kasvokkain kokouksissa sähköpostitse viestimisen sijaan, kun on kyse esimerkiksi neuvoteltava opetussuunnitelmauudistuksesta. Mutta sähköposti on kuintenkin luonteva väline silloni, kun on nopeasti ja varmasti välitettävä faktatietoa.

Myös tehtävän vaihe vaikuttaa viestintä- ja tiedonhankintavälineen valintaan (Kuhlthau 1993). Ja tämä on usein selitettävissä yksinkertaisesti sillä, että usein tavoitellut lopputulokset ovat tehtävän alussa vaikeammin ennakoitavia kuin tehtävän loppupuolella. Samoin ongelmat saattavat olla kompleksisempia tehtävän alussa kuin mitä ne ovat tehtävän loppupuolella.

Palveluriippuvuus

Palveluriippuvuuden asemesta voitaisiin myös puhua välineriippuvuudesta. Tehtäviä ja niisden yhteydessä tapahtuvaa viestintää käydään välineiden ehdoilla. On eri asia yrittää hakata nauloja kengällä kuin mitä se tähän tehtävään suunnitellulla vasaralla. Samoin on eri asia esimerkiksi työskennellä avokonttorissa kuin työskennellä yksin omassa huoneessa. Toinen tukee avointa kesksutelua ja toinen keskittymistä.

Viestintävälineet voivat vastaavasti soveltua hyvin yhteen käyttötarkoitukseen tai välttävästi moneen tarkoitukseen. Tämän vuoksi joudutaan monesti hankkimaan mieluummin nippu työkaluja sen sijaan, että yritettäisiin tulla toimeen yhdellä "Sveitsin armeijan monitoimilinkkarilla". Esimerkiksi Moodle-oppimisympäristöön on yritetty saada monta toimintoa, mutta sitten huomattu niiden toimivan vain välttävästi. Monesti niin sanottu monikanavaisuus onkin parempi vaihtoehto kuin yrittää tulla toimeen yhdellä portaalipalvelulla.

Kilpailu välinemarkkinoilla on puolestaan kovaa. Rahalla luonnollisesti saa usein laatua, mutta tietokonesovellumarkkinoilla tämä ei välttämättä päde. Tutkijat saattavat esimerkiksi käyttää ilmaissovelluksia, kun eivät koe saavansa riittävästi vastinetta rahalle, jos hankkisivat jonkin sovelluksen. Ja tekee sitten niin tai näin, jää usein riippuvaiseksi valitsemastaan välineestä, koska vaihtaminen on usein liian hankalaa tai aikaa vievää.

Kaiken lisäksi erityishuolena on, miten hyvin välineen tarjoaja pystyy huolehtimaan tietosuojasta. Viestinnän pitäisi olla aina luottamuksellista ja kohdennettua vain niille joita se koskee.

Yksilölliset tekijät

Paljon on myös kiinni viestijästä itsestään. Me voimme olla joko teknologiavastaisia tai kaikkea uutta ennakkoluulottomasti kokeilevia opportunisteja. Voimme olla mustasukkaisia tiedon panttaajia tai henkeen ja vereen tiedon avoimmuutta puolustavia. Infoähkyn masentamina joudumme priorisoimaan mitä uutiskanavaa yleensä ehdimme seurata ja kenen kanssa viestimme.

Oman haasteensa asettaa ammattiylpeys tai sille osin vastakkainen nöyryys. Voimme esimerkiksi välttää kommunikointia kasvojen menettämisen pelosta, auktoriteettien kunnioituksesta, leimautumisen pelosta, tai toisten tontille menemisen pelosta. Mutta voimme myös olla ammatissamme nöyriä ja oman rajoittuneisuutemme ja tietämättömyyden tunnustavia, jotka rohkeasti tuovat tämän julki, ja yrittävät innostaa toisiakin tuomaan ajatuksensa julki erehtymistä pelkäämättä.

Yhteisöllisyys

Kaikessa viestinnässä on tietenkin ajatuksena yhdessä toimiminen. Ja yhdessä toimimisen ehtona en tietysti toimiva keskinäisviestintä. Mutta yhteistoiminta voi olla joko pieniin ryhmiin pirstaloitunutta tai koko yhteisön osallistumaan yrittävää toimintaa. Yhtäältä pienet ryhmät voivat olla usein hyvinkin tehokkaita verrattuna suuriin yhteen hiileen puhaltaviin (tai sitä yrittäviin) organisaatioihin, ja toisaalta minkä tahansa yhteisön olisi vähintään tunnettava ja tunnustettava koko yhteisöä sitovat yhteiset strategiat ja säännöt. Keskinäisviestintä voi siis olla joko kuppikuntaista tai koko yhteisön mukaan ottavaa. Ja tässä toki vaikuttaa edellä mainituista ainakin tehtäväsidonnaisuus ja yksilölliset erot.

Yhteisön tietämys ja informaatio voivat olla myös joko julkista tai salattavaa. Tämä asettaa haasteita paitsi sille, kenen kesken viestitään tai ylipäätään saadaan viestiä, niin myös viestintävälineiden teknisille ominaisuuksille.

Ja kun puhutaan akateemisesta yhteisöstä, missä yhtenä keskeisenä tavoitteena ja haasteena on akateemisen tiedon opettaminen ja uusien akateemisesti koulutettujen sukupolvien kasvattaminen, niin tällöin joudutaan myös pohtimaan viestinnästä muun muassa opettajien ja opiskelijoiden, opettajien ja tutkijoiden sekä opiskelijoiden ja tutkijoiden välillä. Tällöin esimerkiksi yksilölliset erot voivat näyttäytytä entistäkin haasteellisemmilta.

Lopuksi

Tässä siis tämän hetkinen käsitykseni akateemisen tietoverkoissa tapahtuvan viestinnän haasteista. Otan mielelläni vastaan palautetta ja kommentteja. Olenko esimerkiksi vielä unohtanut joitain oleellisia osatekijöitä? Koen itse olevani tällä hetkellä Kuhlthaun tiedonhankintaprosessin fokuksen muodostusvaiheessa, joten seuraavaksi alan koostamaan tarkempia kuvauksia ja esimerkkejä tässä mainituista osatekijöistä.

Lähteitä

• Byström, K. (1999). Task complexity, information types and information sources. Väitöskirja.
• Daft, R.L. & Lengel, R.H. (1986). Organizational information requirements, media richness and
• structural design. Management Science 32(5), 554-571.
• Kuhlthau, C. (1993). Seeking meaning. A process approach to library and information services. Norwood, NJ: Ablex, Toinen uudistettu painos 2004.

Käytännön kirjastotyön kurssi

Laitetaanpa laajemminkin tiedoksi mitä on tullut puuhailluksi ylitöinä... Järjestettiin nimittäin Tampereen yliopiston Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median opiskelijoille käytännön kirjastotyön kurssi, missä pääsevät laittamaan meidän sekaisin mennyttä oppiainekirjastoa järjestykseen.

Annoin kaikille 8 opiskelijalle Moodle kurssialustalla saman tien opettajan oikeudet, jotta pääsevät tutustumaan siihenkin työvälineeseen. Lisäksi hyödynnämme muun muassa Google Drive taulukkoa kirjojen käsittelyssä. Opiskelijat (ja minä) pidämme myös Google Drivessa kirjaa työtunneistamme, jotta tiedetään paljonko työtä kurssi vaatii. Ja tuloksia raportoidaan sekä kurssin sisällä että julkisesti.

 Jokainen opiskelija joutuu esimerkiksi vuorollaan sihteerin tehtäviin tai muihin kirjallisiin raportointitehtäviin. Lisäksi annan viikkkotehtäviä, mitkä edellyttävät postin laittamista julkiseen blogiin. Kurssin julkinen blogi löytyy täältä.

Kaikenkaikkiaan varsin hauska ja opettava kurssi =)

Työyhteisön verkkoviestintä

Yliopistopedagogiikan jatkokurssin kehittämistehtävänä olen pohtimassa, miten yliopistolla tulisi mahdollisesti uudelleen järjestää henkilökunnan (professorit, tutkijat, opettajat ja muu henkilökunta) ja opiskelijoiden käyttämiä keskinäisen viestinnän muotoja ja välineitä. Aiemmin keväällä kirjoitin täällä artikkelin opettajan informaatiohorisontista, millä tarkoitan kunkin yksilön itsensä tunnnistamia ja käyttämiä tiedonhankinnan lähteitä ja kanavia, mutta myös viestinnän keinoja, joilla selvitään vaikkapa arkisista työtehtävistä (Sonnenwald ja Wildemuth 2001).

Olen suunnitellut rajaavani Yliopistopedagogiikan jatkokurssin aihettani siltä osin, että tarkoituksenani on tarkastella ainoastaan tietoverkoissa tapahtuvaa tiedonhankintaa, opetusta, ohjausta ja viestintää. En siis aio tarkastella esimerkiksi kasvokkain tapahtuvia kokouskäytäntöjä, ryhmätyötilanteita, luokkahuoneissa tapahtuvaa opetusta tai kahvipöytä-/käytäväkeskustelun tapoja.

Kehittämistehtäväni perustan seuraavaan käytännön ongelmaan, jonka olen havainnut sekä omakohtaisesti että kollegoiden kanssa käytyjen keskustelujen perusteella. Tampereen yliopistolla on tällä hetkellä lukuisa määrä erilaisia viestinnän kanavia niin henkilökunnan kuin opiskelijoiden käyttöön. Ensinnäkin henkilökunnalle ja opiskelijoille suunnataan tiedotuksia yliopiston Internet- ja Intra-sivuilla. Erilaiset sähköpostilistat ovat käytössä sekä opiskelijoilla että henkilökunnalla, ja niitä käytetään niin tiedottamiseen kuin keskustelemiseenkin. Moodlea käytetään erilaisten ryhmien kesken, eikä vain opiskeluun, vaan myös henkilökunnan ryhmätyökaluna. Osa opiskelijoille suunnatusta tiedottamisesta tapahtuu myös Facebookissa. Ja osa henkilökunnasta käyttää puolestaan keskinäiseen viestintään muun muassa Yammer palvelua. Näiden kaikkien lisäksi voidaan käyttää Google Drivea, Google+:aa, Twitteriä tai tämän blogin kaltaisia enemmän tai vähemmän henkilökohtaisia julkaisu ja keskustelukanavia. Osa edellä mainituista viestimistä tukee myös reaaliaikaista viestintää (chat tai videoneuvottelu), tai sitten edellisten lisäksi käytetään vielä erikseen erilaisia reaaliaikaisen viestinnän välineitä ja palveluita. Ja kaiken tämän päälle voi käytössä olla vielä monenlaisia muita palveluita esimerkiksi tehtävien ja ajankäytön hallintaan (Doodle, Asana jne.).

Kanavien, välineiden ja palvelujen kirjon hyvä puoli on se, että toisistaan erillisinä niitä on tavallaan helpompi hallita. Nykyisellään mikään väline ei yksistään sovellu kaikenlaiseen viestintään tai ongelmanratkaisun tarpeisiin, jolloin on luonnollisesti paras käyttää kuhunkin tilanteeseen parhaiten soveltuvaa välinettä. Yhdellä foorumilla esimerkiksi keskustellaan, toisella jaetaan dokumentteja ja kolmannella sovitellaan aikatauluja. Näin erityyppiset ongelmaratkaisutilanteet ovat joissain tilanteissa helpommin hahmotettavia ja hallittavia.

Huonoja puolia on taasen lukuisia. Kenties suurin ongelma on se, ettei mikään nykyisistä viestintävälineistä tue sellaista yhteisöllisyyttä mihin kaikki toimijat (henkilökunta ja opiskelijat) otettaisiin mukaan tasavertaisina jäseninä. Viime keväänä kollegan kanssa muun muassa pohdimme, josko opiskelijat ja koko henkilökunta kutsuttaisiin käyttämään aktiivisemmin Yammeria. Tänä syksynä kuitenkin selvisi, että uudet student.uta.fi sähköpostiosoitteen omaavat opiskelijat eivät pääse ainakaan suoraan Yammeria käyttämään.

Toinen varsin olennainen ongelma on lähinnä tekninen. Esimerkiksi Facebook ja Yammer ovat ulkopuolisen tahon hallinnoimia palveluita. Tällöin yliopistolla organisaationa ei ole valtaa vaikuttaa näiden palveluiden rakenteeseen ja toimintaan juurikaan millään tavoin. Sellaiset palvelut kuin Intra ja Moodle, jotka taasen ovat organisaation itsensä hallinnoimia, eivät puolestaan nykyisellään sovellu sellaiseen sosiaaliseen viestintään mitä Facebook ja Yammer mahdollistavat. Moodlessa toki löytyy työkaluja niin keskusteluun, wikidokumenttien laatimiseen tai blogien kirjoittamiseen, mutta yksikään niistä ei toimi nykyisellään riittävän joustavasti. Esimerkiksi työryhmä ei pysty jakamaan taulukkoa muutoin kuin esimerkiksi DropBoxissa tai Google Drivessa.

Olisikin syytä ensinnä kartoittaa mitä keskinäisen viestinnän tilanteita ja tarpeita henkilökunnalla ja opiskelijoilla ylipäätään on, ja sitten ryhtyä pohtimaan minkälaisilla ratkaisuilla toimintaa voitaisiin tukea. Tämä puheenvuoro on tarkoitettu alustukseksi keskustelun aloittamiselle. Tämän kehittämistehtävän yhtenä keskeisenä tarkoituksena onkin niin sanotusti "nostaa kissa pöydälle", eli omalta osaltaan saada keskustelua aiheesta aikaiseksi. En väitä olevani ensimmäinen enkä varmasti viimeinenkään joka näitä asioita on pohtinut. Yksi keskeinen ongelma kuitenkin tässäkin keskustelussa on. Ensin pitäisi nimittäin päättää, millä foorumilla keskustelu pitäisi käydä, jotta se osallistaisi kaikki mahdolliset tahot joita tämä koskee. Nyt ainakin aluksi ajatuksena on tarkoituksellisesti käyttää niin sanotusti ulkopuolista palvelua, eli tätä blogia, jotta kaikilla asiasta kiinnostuneilla olisi periaatteessa yhdenvertainen pääsy osallistua ainakin kommentoimalla. Voidaan toki ensin pohtia juuri sitä, olisiko jokin muu foorumi parempi.

Kuten edellisessä opettajan informaatiohorisonttia käsittelevässä kirjoituksessani, myös tässä esitän yhden esimerkin keskinäisviestinnän ongelmista ja mahdollisuuksista.

Tapaus oppiainekirjaston järjestäminen


Reilu vuosi sitten Tampereen yliopiston Informaatiotieteiden yksikkö muutti yhteisiin tiloihin kampuksen Pinni B rakennukseen. Tällöin Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median oppiainekirjasto päätyi muuttolaatikoista yhden seminaarihuoneen seinustalle sikin sokin hyllyihin paiskottuna. Tämän lisäksi oppiaineen kokoelmiin kuuluva harvinainen pelitutkimuksen kirjasto päätyi hajautettuna turvaan useamman tutkijan kammioihin.

Kun alettiin muilta kiireiltä pohtia, miten oppiainekirjasto saataisiin jälleen järjestetyksi, päätettiin siitä järjestää opiskelijoille käytännön kirjastotyön oppijakso. Ja tästä sitten alkoikin yksi itselleni mielenkiintoisimmista haasteista, kun on pitänyt miettiä millä foorumilla mistäkin projektin osa-alueista keskustellaan.

Aluksi oppiainekirjaston järjestämisestä ja käytännön kirjastotyön jakson perusteamisesta keskusteltiin muutaman henkilökunnan jäsenen kesken Yammerissa ja sähköpostitse. Kuvaavaa on , että kun kysyin mielipiteitä ja ehdotuksia Yammerissa, sain yhden vastauksen ja ehdotuksen sähköpostitse. Tässä tulee muun muassa ilmi ero eri "käyttäjäsukupolvien kesken", kun "vanhemman käyttäjäsukupolven" edustaja käytti mieluummin sähköpostia kuin esitti vastaustaan "nuoremman käyttäjäsukupolven" suosimaa sosiaalisen median palvelua.

Seuraavassa vaiheessa asia tuotiin koko henkilökunnan kesken (tässä tarkoittaa Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median tutkijoita ja opettajia) yhteisessä viikkopalaverissa. Näin kasvokkain tapahtuvassa keskustelussa oli muun muassa helppo nopeasti sopia, millä foorumilla keskustelua jatkettaisiin syvällisemmin. Yksimielisesti päätettiin käyttää Uta Yammerin TRIM-aluetta projektin etenemisestä tiedottamiseen muulle henkilökunnalle.

Kun käytännön kirjastotyön kurssia perustettiin, lähetettiin siitä opiskelijoille tiedote muun muassa UDK ainejärjestön sähköpostilistalle ja yksikön Facebook sivuille. Tällä hetkellä nämä kaiksi kavaa ovatkin virallisemman opinto-oppaan ja kurssivujen lisäksi järkevä tapa saada tieto opiskelijoille.

Kurssille perustettiin luonnolisesti Moodle-sivut kurssille valittujen opiskelijoiden ja opettajien yhteistyön tueksi. Koska kurssilla on tarkoitus oppia myös nimenomaan erilaisten yhteistyövälineiden käyttöä, jaettiin opiskelijat erilaisiin rooleihin työtehtävittäin. Yhdelle tuli tehtäväksi toimia tiedotusvastaavana, toiselle koordinaattorina, kolmannelle, työnjohtajana jne. Tehtäviä on tarkoitus myös vaihtaa kurssin aikana. Vastaavasti jokainen joutuu tutustumaan kuhunkin tehtävään soveltuviin välineisiin. Koordinaattori joutuu tutustumaan tehtävienhallinnta- ja kalenterisovelluksiin, tiedotusvastaava blogityökaluun ja työnjohtaja tiedotojen jakamiseen soveltuviin työvälineisiin.

Nyt siis jo yhden oppijakson yhteydessä joudutaan miettimään, mitä välineitä, viestimiä ja/tai palveluja joudutaan käyttämään missäkin tarkoituksessa. Kun oppijaksolla on tarkoitus myös luoda ja ylläpitää keskusteluyhteyttä oppiaineen henkilökuntaan, on myös mietittävä mitä välinettä ja foorumia siihen käytetään. Ainakin aluksi kurssin toiminnasta on tarkoitus tiedottaa julkisesti Moodlen blogityökalulla, ja minä kurssin vetäjänä sitten tiedotan uutisista edelleen Yammerin TRIM-alueella henkilökunnan kanssa tehdyn sopimuksen mukaisesti.

Ongelmana siis on, miten organisaatiossa tulisi järjestää tiedottaminen, keskinäinen viestintä ja tiedon jakaminen? Yhtenä vaihtoehtona on, että pidetään kiinni nykyisestä hajautetusta monen välineen käytännöstä, jotka sitten yritetään integroida vaikkapa jaetuilla RSS-syötteillä tai Twitter viesteillä. Yksittäinen toimija voisi siis esimerkiksi seurata kaikkia eri välineitä mahdollisesti vaikkapa omalla Twitteri-tilillään. Tai sitten yritetään rakentaa joko täysin uusi tai vanhaan perustuva järjestelmä tukemaan niin tiedottamista, keskustelua, tiedostojen jakamista kuin ajankäytön suunnitteluakin varten, ja tämä antaisi lisäksi kaikille toimijoille mahdollisuuden osallistua kunkin haluamalla tavalla.

Ja tämän kehittämistehtävän ajatuksena on siis tässä blogissa raportoida ja pohtia mitä erilaisia vaihtoehtoja on olemassa, sekä pohtia eri vaihtoehtojen etuja ja heikkouksia. Ja mikäli kehittämistehtävä tulee avanneeksi yleisemmän keskustelun aiheesta, saamme ehkä joskus alulle myös käytännön toimenpiteitä eri viestimien ja foorumeiden kehittämiseksi ja mahdollisesti myös integroimiseksi.

Taustamateriaalia:

• Sonnenwald, D. & Wildemuth, B. (2001). A research method to investigate information seeking using the concept of information horizons: An example from a study of lower socio-economic student's information seeking behaviour. New Review of Information Behaviour Research, 2, 65-86.

Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median ohjaussuunnitelma

Informaatiotieteiden yksikössä ja koko yliopistossa on tarkoitus syksyn aikana vahvistaa jokaiselle tutkinto-ohjelmalle ohjaussuunnitelma. Tavoitteena on, että valmistuvaa INFIM -ohjaussuunnitelmaa aletaan toteuttaa ensi syksystä lähtien. Asiaa helpottaa luonnollisesti se, että jokseenkin kuvatulla tavalla on toimittu tähänkin saakka. Ohjaussuunnitelman tärkeä tehtävä, ohjauksen kehittämisen ohella, on tehdä näkyväksi jo olemassa olevat rakenteet ja prosessit.

Ohjaussuunnitelmaan liittyvät kommentit ja kysymykset voi laittaa vastauksena tähän viestiin. Toivon kommentteja mm. yksityiskohtiin, jotka eivät vastaa käsitystänne asioiden tilasta. Vastuunjakoon liittyvissä ja muissa vastaavissa asioissa voi kääntyä suoraan puoleeni. Lisäksi tähän viestiin vastauksena voi esittää mieluusti kehitysideoita ohjaukseen.

Olen kirjoittanut linkin takana olevan ohjaussuunnitelman siinä mainittujen ohjaustahojen (INFIM/SIS/TaY), KOVA-ryhmän, opiskelijoiden ja muun opettajakunnan kanssa käymieni keskustelujen, sekä oman parhaan käsitykseni ynnä yliopistolta saamani asiaan kuuluvan opin pohjalta.

Linkki ohjaussuunnitelmaan

Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median perusteiden opetus Avoimessa yliopistossa

Avoimen yliopiston Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median (INFIM) perusteiden jaksot on yleensä järjestetty verkkokursseina. Tämä tarkoittaa, että luentomateriaalit ovat usein luentotallenteiden ja lukemiston varassa, ja oppimisen suoritus on toteutettu esimerkiksi viikkoharjoituksina keskustelualueella. Viimeisen vuoden aikana olen yrittänyt päivittää oppimateriaaleja ja muuttaa tehtävien suoritusta entistä keskustelevammaksi, unohtamatta kuitenkaan myös itsenäisen työskentelyn merkitystä muun muassa esseiden kirjoittamisen muodossa. Paljon parantamista kuitenkin aina löytyy.

Yksi verkkokurssin vetäjän kannalta olennainen INFIM perusteiden palautteenkeruumuoto on Tutkiva opiskelu –jaksolla tehtävä oman oppimisen arviointi (portfolio). Siinä opiskelijoiden tehtävänä on paitsi pohtia oppimaansa, niin myös mahdollisuus antaa palautetta kurssien järjestelystä. Tässä pohdin opetuksen toimivuutta sekä nyt keväällä portfolioissa annetun että kuluneen lukuvuoden aikana muissa yhteyksissä saamani palautteen valossa.

Kurssin sisällön esittäminen etukäteen

On selvää, että opiskelijan kannalta olisi parasta, jos jokaisen kurssin luentojen ja harjoitusten aiheet ja oppimateriaalit olisivat saatavilla jo heti kurssin alussa. Joissain tapauksissa on ymmärrettävää, ettei esimerkiksi luennon pitäjä pysty laittamaan materiaali saataville kuin vasta vähän ennen luentoa. Mutta Avoimessa yliopistossa tämän ei kuitenkaan pitäisi olla ongelma, sillä kaiken materiaalin pitäisi olla jo ajoissa tiedossa ja saatavilla tallenteiden muodossa. On siis suositeltavaa laittaa kaikki luentojen aiheet ja oppimateriaalit jo heti kurssin alussa nähtäville.

Viikkoharjoituksiakin moni aina silloin tällöin toivoo mahdollisimman varhaisessa vaiheessa nähtäväksi. Näin siksi, että monilla Avoimen yliopiston opiskelijoilla elämäntilanteet saattavat vaihdella, jolloin he muun muassa toivovat mahdollisuutta suorittaa tehtäviä täysin omaan tahtiin. Joillain kursseilla tälle ei ole estettä, kun esimerkiksi tehtävät painottuvat lähinnä henkilökohtaisen oppimisen ja mielipiteiden esittämiseen. Toisaalta mahdollisen keskustelun luomiseksi on kuitenkin suotavaa pitää kiinni viikoittaisesta aikataulusta. Lisäksi joissain tehtävissä on syytä antaa kaikille sama aika tehtävän suorittamiseen, jottei toisille tulisi mahdollisuutta peräti vastausten kopioimiseen. Näin erityisesti sellaisissa tehtävissä, missä viikon lopussa kerrotaan oikeat vastaukset.

Luentomateriaalin ajantasaisuus ja laatu

Yhtenä ongelmana on, että luentotallenteetkin vanhenevat jossain vaiheessa. Tämän vuoksi INFIM luentotallenteiden ajantasaisuus pitää tarkistaa vähintään kerran vuodessa vertaamalla sitä alan yliopisto(i)ssa annettavaan opetukseen. Toinen ongelma on luentojen laadun takaaminen. Luentotallenteet tahtovat usein jäädä äänen laadulta huonoiksi ja esimerkiksi luentotilanteessa salissa istuneiden kommentit jäävät kuulumattomiin. Äänen laatua voidaan toivottavasti parantaa tulevaisuudessa parantaa siirtymällä aiemmin käytetyistä kokousmikrofoneista päämikrofoneihin ja uudenlaisiin salimikrofoneihin.

Oma ongelmansa on luennon esittäjän taito esittää asiansa. Esimerkiksi osa INFIM luentojen tallenteista on tällä hetkellä lähinnä luentokalvojen ääneen lukua, tuomatta kalvoissa esitettyyn mitään uutta, jolloin on yksi ja sama josko opiskelija vain itse lukisi luentokalvot. Ihanne tietysti olisi, jos Avoimen yliopiston luennot voitaisiin järjestää verkon yli livenä videokonferenssin muodossa, mutta tämä ei kuitenkaan ole mahdollista, sillä Avoimen opiskelijat eivät useinkaan pääse osallistumaan opetukseen samanaikaisesti. Siten ainoa parannuskeino yksinkertaisesti on laatia äänentoistoltaan parempia ja sisällöltään sekä tuoreempia että parempia tallenteita.

Kurssin vetäjän rooli ja palautteen anto

Tällä hetkellä olen pitkälti siirtynyt kootun palautteen antamiseen. Toisin sanoen, en juuri anna perusteiden kursseilla henkilökohtaista palautetta, vaan viikkoharjoitusten lopussa julkaisen verkossa kootusti palautetta keskeisimmistä tehtäväsuorituksissa esille tulleista seikoista. Palautteessa pyrin pitäytymään asiapalautteessa, eli korjaan esimerkiksi asiavirheitä ja/tai tuon esille seikkoja, jotka ovat mahdollisesti jääneet kaikilta huomioimatta.

Muutamilta opiskelijoilta saamani vastapalautteen johdosta olen ryhtynyt miettimään, että pitäisikö kurssin opettajan/vetäjän kuitenkin pyrkiä puuttumaan tehtäviensuoritukseen (keskusteluun) jo heti, ennen kun varsinainen viikkoharjoituksen dead line on umpeutunut. Mielestäni tämä ei kuitenkaan ole hyvä ratkaisu, vaan opettajan (kurssin vetäjän) ensin tasa-arvoisesti antaa kaikkien onnistua ja erehtyä, ja vasta tehtävän palautusajan umpeuduttua esittää koosteensa. Tässä voi tietenkin käyttää harkintaa, ja puuttua keskusteluun jo sen aikana.

Kun suuri osa tehtävien palautteesta tapahtuu keskustelualueella, voi kurssin vetäjä myös harkita antavansa kootun palautteen joko suoraan keskustelualueella tai esimerkiksi kurssin uutisalueella. Jonkun nerokkaan edeltäjäni keksinnöstä INFIM kursseilla on myös erillinen ’Pulina ja pulmapalsta’, ja nyt olenkin harkinnut tuon alueen valjastamista myös viikkoharjoituksista annettavan kootun palautteen julkaisemiseen. Tällöin tuo keskustelualue on ehkä syytä pakottaa lähettämään viesti osallistujien sähköpostiin, tai sitten kurssin alussa tehdä selväksi, että kurssille osallistuvien tulee seurata tuota keskustelualuetta.

Muutama sana arvionnista

Olen toistaiseksi ollut sitä mieltä, että perusteiden kursseilla paras arvionnin muoto on arvosanan antaminen. Tämä mielestäni motivoi sekä opiskelijoita suoriutumaan hyvin että kurssin vetäjää perehtymään mahdollisimman hyvin opiskelijoiden suorituksiin. Nyt olen kokemani ja itseäni viisaampien innostamana alkanut harkita, josko perusteiden kurssien arvioinnissa voisi tulvaisuudessa siirtyä arvioon hyväksytty/hylätty. Tämä on mahdollista, mikäli kaikiin tehtäviin on selkeä minimivaatimus esimerkiksi vastausten pituuden mukaan mitattuna. Tämä kuullostanee melko jyrkältä ja mekaaniselta, ellei tämän tueksi kekstiä jotain muuta suoritusta ja todellista oppimista tukevaa.

Yhtenä ratkaisuna on entistäkin keskustelevamman tehtävien suorituksen suosiminen. Ongelmana vain on, miten innostaa opiskelijat laadukkaaseen keskusteluun. Nimittäin toisten mielipiteiden toistaminen ja myötäily ei ainakaan vielä synnytä laadukasta kesksutelua. Lisäksi useat jo muutoinkin valittavat, ettei heillä ole aikaa keskustella verkkoaluastalla, ja siksi jättävät tehtävän suorittamisen usein viimetippaan. Tähän en ole vielä löytänyt mitään viisasten kiveä.

Vierailuluentojen ja kirjaesseen yhdistäminen

Keväiseen opetusohjelmaani kuuluu Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median tutkinto-ohjelman aineopintojen kurssi ITIA53 Kirjastopalveluiden kehittäminen ja asiantuntijuus. Kurssi on viiden opintopisteen laajuinen ja siinä on viimeisen tutkintorakenneuudistuksen mukaisesti yhdistetty kaksi aiempaa neljän opintopisteen kurssia, joista aiemmin toinen muodostui pääasiassa luennoista ja toinen kirjatentistä/-esseestä.

2012 tutkintorakenneuudistuksen myötä kurssit (opintojaksot) muuttuivat siis viidellä opintopisteellä jaollisiksi ja siinä olikin tutkinto-ohjelman opettajilla miettimistä, että mistä karsitaan ja mitä yhdistetään. Nykyistä ITIA53:a edeltäneet neljän opintopisteen kurssit muodostuivat 2008-2010 välillä sellaisista kokonaisuuksista kuin tietohallintoyksiköiden johtaminen sekä palvelujen ja kokoelmien evaluointi ja evaluointimenetelmät. Vuosina 2010-2012 kurssien niminä olivat puolestaan  kirjasto- ja informaatioalan asiantuntijuus ja johtaminen sekä palvelujen ja kokoelmien kehittäminen, arviointi ja markkinointi.

Mainituilla kursseista on tapahtunut muutosta siten, että johtajuuteen liittyvää opetusta on vähennetty ja alettu vähitellen painottamaan laajempaa alan asiantuntijuutta, mikä on varsin järkevää, sillä vain murto-osa valmistuneista päätyy johtajiksi ja yleensä vasta vankan asiantuntijauran jälkeen. Palvelujen ja kokoelmien pelkästä arvionnista on puolestaan vähitellen siirrytty myös niiden kehittämisen sekä markkinoinnin problematiikkaan.

Nyt yhdistetyn kurssin haasteena on ollut sekä sen laaja-alaisuus että erilaisten opetusmuotojen yhdistäminen. Jo aiemmin alan johtajuuden ja asiantuntijuuden kursseilla on järjestetty lähinnä vierailuluentoja, joista heidän tuli pitää luentopäiväkirjaa, mutta sen lisäksi opiskelijat laativat lyhyen esseen. Palveluiden ja kokoelmien kehittämisen, arvioinnin ja markkinoinnin kurssilla on taasen ollut tuiki perinteinen kirjatentti tai kirjallisuuden suorittaminen esseesuorituksella.

Tämän hetken suuntaus lienee se, että opiskelijoiden pitäisi kai päästä tekemään entistä enemmän ryhmätöitä ja yleensäkin heitä pitäisi innostaa keskustelevampaan työkulttuuriin. Kuitenkin erityisesti alan johtajuuden ja asiantuntijuuden kurssi on edellisinä vuosina ollut erityisen suosittu. Esimerkiksi tänä keväänä kurssille ilmoittautui 70 opiskelijaa, ja heistä kurssin loppuun suorittaa noin 50. Sen vuoksi opetustavaksi on edelleen valittu luennot ja kirjallisuus, sekä suoritustavaksi luentopäiväkirjat ja kirjallisuusessee.

Kurssin rakenne

Vuosi sitten johtajuuden ja asiantuntijuuden kurssilla päätin tallentaa mahdollisimman monta luentoa tulevaa käyttöä ajatellen. Jo tuolloin haaveilin, että kurssille saataisiin lisää joustoa, monipuolisuutta ja valinnan varaa, jos opiskelijat voisivat käydä kuulemassa sekä uusia esiintyjiä että katsoa aiemmin tehtyjä tallenteita. Onnistuinkin saamaan luvat ja tallentamaan neljä luentoa. Tänä keväänä onnistui puolestaan kolmen uuden luennon tallennus.

Kirjallisuutta oli puolestaan viimeisen opintosuunnitelmatyön pohjalta valittu neljän teoksen verran niin kirjastojen johtamisen, palveluiden kehittämisen kuin markkinoinninkin saralta. Nämä neljä teosta olivat niin sanotusti "pakollisia" lähteitä esseessä käytettäväksi, mutta lisäksi vuosien varrella on kertynyt opettajien keräämiä uudempia ja vanhempia alan kirjallisuuslistoja.

Näiden pohjalta kurssin suoritus siis muodostui seuraavanlaiseksi:

• Opiskelijan tulee suorittaa kuudesta vierailuluennosta ja neljästä aiemmasta tallenteesta kahdeksan.
• Kustakin luennosta tulee laatia noin 400 sanan luentopäiväkirjamerkintä.
• Kirjallisuuden pohjalta tulee laatia noin 3000 sanan essee.
• Koko kurssista tulee tehdä noin 400 sanan oman oppimisen arviointi (portfolio).

Vierailuluennot ja aiemmat tallenteet ovat eri paikkakunnilta kutsuttujen alan ammattilaisten laatimia ja pitämiä. Vierailijoille on luonnollisesti annettu kurssin yleinen aihealue, mutta muutoin annettu suhteellisen vapaat kädet luentojen tarkan aiheen suhteen. Kunkin luennoitsijan kanssa on kuitenkin keskusteltu siitä, mistä kannattaa puhua. Lisäksi jo luennoitsijoiden värväämisen yhteydessä tapahtuu tietynlaista aihepiirien valintaa.

Vierailuluennot järjestettiin kolmena perjantai-iltana kello neljän ja kahdeksan välillä. Näin on menetelty jo aiemmin johtajuuden asiantuntijuuden kursseilla, koska on tämän ajankohdan on havaittu sopivan parhaiten muilta paikkakunnilta saapuville luennoitsijoille.

Luentopäiväkirjamerkintöjen lisäksi opiskelijoille annettiin korvaava tehtävä siltä varalta, että joku ei kerta kaikkiaan pääse osallistumaan millekään luennoista. Tällöin opiskelijan tuli haastatella esimerkiksi oman lähikirjaston työntekijää ja laatia siitä lyhyt raportti ohjeiden mukaisesti.

Kaikille tehtäville (luentopäiväkirjat ja essee) annettiin yksi dead line, mihin mennessä kaikki työt tuli palauttaa. Aikaa kaiken suorittamiselle oli noin kaksi kuukautta, ja esimerkiksi kurssin lukulista ja ohjeet olivat nähtävillä jo hyvissä ajoin ennen kurssin virallista aloittamista ja enennen ensimmäisiä luentoja. Näin opiskelijoilla oli mahdollisuus ryhtyä esimerkiksi esseen kirjoittamiseen ja aiempien luentotallenteiden katsomiseen heti kurssin alettua.

Kurssille annettiin myös suhteellisen selkeä sakkokäytäntö. Jokaisesta myöhästymisvuorokaudesta vähennettiin myöhästyneestä tehtävästä pisteen kymmenys per vuorokausi. Näin laskien tehtäväosion saama pistemäärä tippuu nollaan noin reilussa kuukaudessa, jos tehtäväsuoritus on muutoin täyden viiden pisteen arvoinen.

Kurssin palautteen anto

Luentopäiväkirjamerkinnöille laitettiin palautusalustaksi Moodlen keskustelualue; yksi alue per luento. Näin menettelin siksi, että opiskelijoille tarjoutuu tällöin mahdollisuus sekä lukea että kommentoida myös toisten suorituksia. Lisäksi opiskelijat voivat näin esittää myös kysymyksiä, joihin voi vastata joko opettaja tai kuka tahansa muista kurssin suorittajista, ja lisäksi kaikki halutessaan näkevät nämä kysymykset ja vastaukset.

Olen omaksunut tämän tavan vetämilläni Avoimen yliopiston kursseilla, ja siellä hyväksi havainnut. Osa opiskelijoista saattaa aluksi arastella tehtäväsuoritusten julkaisemista muiden nähden, mutta yleensä kaikki oppimistaan arvioivat lopulta kiittelevät tätä tapaa. Osa usein ensin epäilee, että oman omaperäisen vastauksen kirjoittaminen vaikeutuu, jos ensin lukee muiden vastauksia, mutta olen ohjeistanut opiskelijoita yksinkertaisesti kirjoittamaan ensin oman suorituksensa ennen kuin lukevat muiden vastauksia.

Tarkoituksena ei kuitenkaan ole synnyttää varsinaista keskustelua, vaikka alustana käytetätään keskusetelualuetta. Olennaisempaa on avoimuuden kulttuuriin totuttautuminen ja mahdollisuus ainakin lukemalla oppia myös toisten suorituksista. Tein myös opiskelijoille selväksi, etten minäkään suinkaan aio enkä pysty jokaista luentopäiväkirjamerkintää kommentoimaan ja kaikkiin kysymyksiin vastaamaan, vaan ainoastaan muutamiin tärkeimmiksi katsomiin.

Lisäksi päädyin tällä kertaa julkaisemaan kerran viikossa viikkokatsauksen kurssin uutispalstalle. Siellä esimerkiksi julkaisin kootusti vastauksia vierailijaluennoitsijoille luentopäiväkirjoissa esitettyihin kysymyksiin, sillä monesti opiskelijat eivät huomanneet esittää kysymyksiä jo luennon aikana. Välitin nämä jälkikäteen tehdyt kysymykset sähköpostitse luennoitsijoille ja sain niihin vastaukset yleensä noin viikon viiveellä.

Opiskelijoilta saatuja parannusehdotuksia

Mielestäni oman oppimisen arviointitehtävä (portfolio) on mitä erinomaisin keino paitsi laittaa opiskelijat pohtimaan omia opiskelumenetelmiään, niin myös saada palautetta opetuksesta. Tässä muutamia keskeisimpiä tämän kurssin osalta:

Kurssilla pitäisi olla avausluento. Aiempina vuosina johtajuuden ja asiantuntijuuden luennoilla tällainen onkin järjestetty, mutta tänä vuonna ajattelin koittaa, josko opiskelijat pärjäisivät kirjallisella ohjeistuksella ja johdatuksella aiheeseen. Näin osin siksi, että edellisenä vuonna muutamat pitivät ainakin ohjeiden ääneen lukemista turhana. Näyttä kuitenkin siltä, että ainakin lyhyt johdatus aihealueeseen olisi paikallaan.

Aiheita pitäisi suunnata erityisalueille. Aiemmat luentotallenteet painottuvat lähinnä kirjastojen johtamiseen. Tämän kevään vierailijoista moni puhui puolestaan kirjastopalvelujen kehittämisestä. Yksi puolestaan kertoi asiakirjahallinnan tietosuojasta. Pari opiskelijaa esimerkiksi toivoi esiintyjiä muun muassa museoalalta ja yleensä alan palvelujen markkinoinnista. Lisäksi tähänastiset esitykset edelleen pitkälti painottuvat organisaatioiden johtajan virassa toimivien näkemykseen. Tämä johtuu lähinnä minusta, koska olen yleensä lähestynyt ensin organisaatioiden johtajia vierailijoita värvätessäni, jotka sitten yleensä ovat myös olleet niitä innokkaimpia esiintymään tulijoita. Opiskelijat kaipasivat myös enemmän kertomuksia käytännön työn ongelmista sekä työprosessien kuvauksia. Myös johonkin tiukkaan teemaan rajautumista ehdotettiin. Näin yhtenä vuonna tehtiinkin johtajuuden ja asiantuntijuuden kurssilla, mutta mielestäni alasta pitäisi pystyä antamaan monipuolinen kuva. Tulevina vuosina voi kuitenkin olla mahdollista koota tallenteista teemojen mukaisia paketteja valittavaksi.

Kurssin ajankohdan tulisi olla sopivampi. Kurssi on ollut yllättävänkin suosittu, vaikka sen vierailuluennot järjestetään perjantai-iltaisin. Monet kuitenkin yleensä tästä aina purnaavat. Jatkossa pitääkin aktiivisemmin selvittää myös luennoitsijoiden mahdollisuutta vierailuihin muina päivinä ja kellonaikoina. Jo luentojen aikaistaminen kahdella tunnilla kello kahden ja kuuden välille voisi olla parempi vaihtoehto. Yhden opiskelijapalautteen perusteella kurssi olisi myös syytä järjestää syyslukukaudella eikä kevään lopulla, sillä yleensä kevääksi kasaantuu kuulemma kurssisuorituksia yllin kyllin. Tästä minun täytynee keskustella muiden opettajien kanssa järjestettävässä opettajien kokouksessa.

Ohjeita pitää korjata ja selkeyttää. Esimerkiksi esseen pituusvaatimuksen suhteen minulla pääsi tapahtumaan suuri virhe, kun laitoin ohjeeksi kirjoittaa 10 sivua eli vähintään 4000 sanaa. Nimittäin kymmensivuinen essee vastaa lähinnä 3000 sanaa. Palautteesta kävi myös ilmi, että sana vähintään voidaan tulkita siten, ettei tehtävää ylipäätään hyväksytä ellei se ylitä annettua sanamäärää. Sama sanamuoto esiintyi myös luentopäiväkirjan ohjeessa. Tämä on selvästi yhteydessä siihen, että opiskelijoita ensisijaisesti aina kiinnostaa kurssin arviointi ja tieto siitä, mikä on riittävää kurssin läpäisemiseksi. Tässä olen nyt kahden vaiheilla. Ensimmäisenä vaihtoehtona on, että  pidän kiinni numeerisesta arvioinnista, koska se mielestäni innostaa niin opiskelijoita kuin opettajaakin parempaan suoritukseen. Tällöin täytyy mieluummin käyttää sanamuotoa noin X sivua eli X sanaa, ja kertoa sen olevan minimivaatimus hyvään suoritukseen. Muutamat tosin kärttivät, ettei sisällön ja laadun pitäisi olla tärkeämpää kuin pituuden ja määrän. Itse kuitenkin olen todennut, että laatu usein on riittävä, jos ja kun kirjoitelman pituusvaatimus täyttyy. Ja toinen vaihtoehto sitten on, että kurssin arvosteluksi muutetaan hylätty/hyväksytty, ja tehtävien sanamuodoksi tosiaan laitetaan vähintään X sivua eli X sanaa. Tällöin tehtävää (ja kurssia) ei hyväksytä suoritetuksi, ellei tuo pituusvaatimus täyty.

Kurssille pitäisi saada ryhmätyöskentelyä. Tämä vaatimus kummittelee mielessäni jatkuvana peikkona jo omastakin takaa. Yhtäältä suhteellisen suuri osallistujamäärä ja heterogeeninen ryhmän koostumus eivät rohkaise ryhmätyöskentelyyn. Toisaalta muutamat myös kiittelevät kurssin suoritustapaa, todeten ryhmätöitä olevan jo muutoinkin kyllästymisen asti. Yhtenä ehdotuksena kuitenkin oli, että esimerkiksi viimeisellä luennolla voitaisiin järjestää keskustelutilaisuus kurssin yhteenvedoksi.

Luennoitsijoiden pitäisi antaa enemmän aikaa keskusteluun. Tämä liittyy osin ryhmätyöskentelyn vaatimukseen. Osa opiskelijoista muun muassa valitti, että esiintyjät yrittivät mahduttaa liikaa luentoihinsa, joutuivat lopussa kiirehtimään, eivätkä siis antanee aikaa keskustelulle. Lisäksi luennoilla oli ongelmia äänentoistolaitteiden kanssa ja muutoinkin keskusteluintoa rajoitti, kun mikrofonia olisi pitänyt kierrättää salissa. Luennoitsijat pitäisi siis ohjeistaa varaamaan selkeästi enemmän aikaa keskustelulle. Mikrofoniongelmien innoittamana perehdyin myös tuoreeseen Catch box mikrofonikeksintöön, jonka markkinointivideossa erityisesti kyseenalaistetaan, että miksi ihmiset enää ylipäätään menevät luennoille, kun puhuvan pään voisi korvata nettivideolla. Ratkaisuna tällöin on, että mikrofonista tehdään riittävän helppo ja leikkisä, jotta se innostaisi salissa istuvaa yleisöä osallistumaan, kysymään ja keskustelemaan. Yritän nyt selvittää, josko tällaisen "karvanoppamikrofonin" saisi käyttöönsä ensi kevääksi.

Muuta huomioitavaa

Kun ja jos oppimateriaalina käytetään luentotallenteita, niin silloin niitä on syytä kuvailla hieman tarkemmin kurssisivuilla. On esimerkiksi tärkeää varoittaa äänen huonosta laadusta, sillä tästä tuli paljon palautetta. Lisäksi tallennettujen luentojen aihetta voisi kuvailla muutamalla sanalla.

Moodle oppimisympäristössä kannattaa avata yleinen Pulina- ja pulmapalsta, ja juurikin tuolla nimellä, sekä laittaa se heti kurssialueen etusivun alkuun. Moodlessa valmiiksi tuleva uutispalsta ei oletusasetuksiltaan anna opiskelijoille mahdollisuutta kommentointiin, ja siksi se muistuttaa lähinnä perinteistä ja jäykkää yhdeltä monelle tapahtuvaa joukkoviestintää. Pulina- ja pulmapalstalla opiskelijat voivat esittää kysymyksiä ja kommentteja, jolloin niihin voi myös vastata kaikki muut osallistujat ja vastauksista myös hyötyvät kaikki. Harkitsen jatkossa käyttäväni yksinomaan tätä myös esimerkiksi edellä mainittujen viikkokatsausten julkaisemiseen, ja pakottaa asetuksista kaikki tämän keskustelualueen seurantaan myös sähköpostitse.

Kirjallisuusesseen suorituksessa on syytä harkita lisää korvaavia vaihtoehtoja ja esimerkiksi ohjeissa selkeästi kerrottava miten monta artikkelia vasta yhtä kirjaa, jos joku helpommin läytää ja haluaa mieluummin käyttää lähdeaineistona artikkeleita.

Kaiken kaikkiaan saamani palaute kurssista on ollut pääsääntöisesti hyvää. Opiskelijat kokivat, että kurssin suorittamiseen on runsaasti joustovaraa niin aikataulun kuin suoritustapojen puolesta. Uusien vuosittain kutsuttavien vierailijoiden ja vanhojen tallenteiden avulla pystyy luomaan mielekkäitä paketteja, jotka antavat opiskelijoille mahdollisuuden poimia itseään eniten kiinnostavia kokonaisuuksia. Lisäksi kirjallisuusesseessä pystyy hyödyntämään luennoilla oppimaansa, sillä näin tavallaan yhdistyy käytäntö ja teoria. Eräs opiskelija totesikin, että esimerkiksi kirjallisuudesta ei lainkaan välity sama jatkuva muutosten kanssa elämisen hektisyys ja sen aiheuttamat ongelmat, kuin mitä luennoista välittyy. On ymmärrettävää, että kirjallisuuden pitää pystyä olemaan tavallaan ajattomampaa ja siten ei pysty kertomaan hetken muutoksista. Tällöin joka vuosi päivittyvät luennot toimivat kirjallisuuden tukena ja pystyvät antamaan hyvän kuvan siitä, minkälaisten ongelmien parissa asiantuntijat joutuvat käytännössä painimaan.

Tilan merkitys

Osallistuin viikko sitten strategiset rastit seminaariin, missä yhdessä pohdimme uusia käyttötapoja yliopiston tiloille. Tuon tilaisuuden innoittamana olen jälleen alkanut miettiä, miten olennaisia oppimisille ja opettamiselle ovat fyysiset ja miksei myös mentaaliset tilat. Esimerkiksi avokonttori voi hyvässä tapauksessa aktivoida ihmisiä yhteisöllisyyteen, koska esimerkiksi avun pyytäminen ja antaminen on vaivattomampaa ja esteettömämpää kuin jos työskennellään erillisissä kammioissa.

Tosin on tilanteita, joissa itse ainakin olen ollut kiitollinen, että saan työskennellä oman kammion rauhassa, ja toisaalta en tule häirinneeksi muiden rauhaa. Esimerkiksi oma allerginen nuhani ärsyttää jo pelkästään itseäni saatika sitten muita. Ja vaikkapa kurssikirjojen lukeminen oman työhuoneen rauhassa on pelkästään luksusta.

Yliopistoyhteisössä pitäisi kuitenkin osata hyödyntää yhteisiä tiloja kuten kahvihuonetta ja käytäville tehtyjä sohvaryhmiä. Ja tästä päästäänkiin mentaaliseen tilaan. Olen aina pitänyt itseäni suhteellisen sosiaalisena ihmisenä, kun ainakin tulen ihmisten kanssa toimeen. Mutta sosiaalisuuteni tuntuu olevan ajallisesti ja paikallisesti rajoittunutta. Häpeäkseni tunnustan, etten juurikaan käy kahviaikaan kahvihuoneessa, enkä norkoile muutoinkaan yhteisissä tiloissa. Tämän takia saatan jäädä paljosta hiljaisesta tiedosta paitsi. Lisäksi teen itsestäni vaikeasti lähestyttävän, ellen peräti tuiki tuntemattoman toisten silmissä. Siis hallitsen kenties small talkin, mutta en riittävässä määrin antaudu tilanteisiin.

Toinen keino yhteisöllisyyden vahvistamiseen on toki sosiaalinen media. Koitan osallistua Yammerissa työyhteisön keskusteluihin ja tällä blogilla myös yritän osaltani osallistua ja innostaa myös muita osallistumaan. Mutta selvästikään emme tule toimeen ilman kasvokkaista rikasta mediaa. Jotta pystyisimme olemaan sosiaalisia netissä, pitää meidän olla myös sosiaalisia fyysisessä tilassa.

Kaikki siis tuntuu lähtevän henkisestä tilasta ja siitä, että olemmeko valmiita kohtaamaan muut ihmiset. Mutta tätä voitaisiin tukea työyhteisössä muuttamalla asenteita. Yksi asenne joka itseäni aina rassaa on työsuunnitelma. Jos ja kun työsuunnitelmaan ei kuulu sosiaalinen kanssakäyminen työ- ja opiskeluyhteisössä, niin ei sille sitten tunnu aikaa löytyvän. Monikaan meistä - sen enempää opettajista kuin opiskelijoistakaan - ei viitsi tehdä yhtään sen enempää, kuin mitä meiltä vaaditaan. Jotenkin meidän pitäisi pystyä vaatimaan itseltämme enemmän yhteisöllisyyttä.

Opettajan informaatiohorisontit

Minun olisi pitänyt 8.3. mennessä laatia kehittämistehtävän ideapaperi yliopistopedagogiikan jatkokurssille. Osin kiireiden ja rehellisesti sanoen myös laiskuuden takia jäi koko tehtävänanto huomaamatta. Minun pitäisi siis kiireenvilkkaa pystyä tässä ja nyt esittämään, minkälaisen kehittämistehtävän olen ajatellut toteuttaa kurssin aikana.

Ajatukseni asian tiimoilta ovat edelleen hajallaan, mutta vähitellen mielessäni on alkanut muotoutua idea siitä, että erityistä kehittämistä kaipaisi oman organisaation työkulttuurit. Työkulttuurilla tarkoitan paitsi tapoja tehdä omaa työtä, niin myös tapoja kommunikoida siitä muiden kanssa. Ongelmallisinta nykyisissä tavoissa toimia on mielestäni viestinnän puute. Ihmiset eivät edelleenkään riittävästi keskenään keskustele siitä mitä he itse asiassa tekevät. Kyse on myös pitkälti hiljaisen tiedon jakamisesta. Joko ei tiedetä keinoja, miten jakaa omaa osaamistaan, tai sitten ei osata pukea omaa osaamista sanoiksi.

Yhtenä ajatuksena mieleeni tuli selvittää, miten ihmiset tällä hetkellä mieltävät oman informaatiohorisonttinsa. Kyse on muun muassa Diane Sonnenwaldin lanseeraamasta käsitteestä (Sonnenwald ja Wildemuth 2001). Informaatiohorisontilla tarkoitetaan henkilökohtaisia tiedonhankinnan (ja miksei myös tiedonvälittämisen) kanavia ja lähteitä. Minä esimerkiksi käytän työssäni kanavina sähköpostia, Moodle oppimisympäristöjä, Yammeria, yksikön kahvihuonetta, Yliopiston intra palveluita, sekä internetin hakupalveluita. Lähteinä (ja kohteina) minulla ovat kollegat, opiskelijat, esimies, erilaiset intrapalvelut, sekä internetin sivustot (kuten esimerkiksi tämä blogi).

Tämän lisäksi pitäisi tarkastella, miten kaikkia näitä kanavia ja lähteitä käytetään mihinkin tehtävään. Esimerkiksi tässä blogissa yritän nyt jakaa ideoita ja ajatuksia tästä tehtävästä. Vastaavasti toivon saavani kommentteja ja ideoita.

Jos siis otamme esimerkiksi sellaisen tehtävän kuin opiskelijoille annetun palautteen perille menon varmistaminen ja palautekeskusteluun osallistuminen, niin ensinnä on tietysti syytä pohtia, missä tämä tehtävä itsessään toteutetaan. Tämän lisäksi olisi kuitenkin syytä selvittää myös se, miten tämän tehtävän onnistuminen (tai onnistumattomuus) jaetaan kollegoiden ja muiden asiasta kiinnostuneiden kesken. Eli pitääkö opettaja tämän vain omana tietonaan, keskusteleeko hän siitä kollegoiden kanssa kahvihuoneessa, vai dokumentoiko hän sen esimerkiksi blogiin.

Tästä kuitenkin poikii lukematon määrä lisäkysymyksiä. Olisi esimerkiksi mielenkiintoista tietää, mistä kukin opetuksesta vastaava on omaksunut käyttöönsä opetuksessaan käyttämät keskeiset arviointimenetelmät, tavat laatia tehtävät, sekä käydä palautekeskustelua oppilaiden kanssa. Seuraavaksi kiinnostaa, onko opettaja edelleen jakanut tietoa muille opettajille. Ja sitten tietysti olisi syytä pohtia, miten hyvin muualta hankitun tiedon sekä oman tiedon jakaminen on onnistunut kanavien ja lähteiden ehdoilla.

Otetaanpa esimerkki:

Luin juuri ajatuksen siitä, että oppimisen kannalta olisi suotuisaa, jos oppijat saadaan lukemaan/kuulemaan opettajan antama palaute ja käymään sen pohjalta jopa palautekeskustelua (Gibbs ja Simpson 2004). Jos lukemani oikein ymmärsin, niin parhaimmillaan hyvä palautekeskustelu voi korvata jopa numeerisen arvionnin. Toisaalta tämä on hyvinkin loogista, sillä esimerkiksi median ilmaisuvoimaisuuden teorian mukaan sitä ilmaisuvoimaisempi media tarvitaan mitä kompleksisemmasta aiheesta on kyse (Daft ja Lengel 1986). Jos siis oppijan halutaan todella ymmärtävän jonkin asian, ja halutaan vielä varmistua viestin ymmärretyksi tulemisesta, niin silloin asiasta on paras keskustella.

En nyt tässä pohdi sen enempää, miten tämä on mahdollista opetukseen varattujen resurssien puitteissa. Oletetaan kuitenkin, että onnistun tämän jollain tavoin toteuttamaan omassa opetuksessani. Ensinnäkin minä opin tämän ajatuksen Yliopistopedagogiikan kurssilla suorittaessani Moodlessa annettua lukupiiritehtävää. Tämän jälkeen minä voisin siis yrittää soveltaa ajatusta käytäntöön. Ja lopuksi minun olisi syytä yrittää jakaa ajatus muiden opettajien ja asiasta kiinnostuneiden kesken. Voin toki (kuten tässä nyt teen) jakaa idean eteenpäin jo ennen kuin olen sitä edes itse käytännössä kokeillut. Voin tässä käyttää vaikkapa tätä blogia (kuten itse asiassa juuri teinkin). Tämä saattaa kuitenkin olla huono ajatus sen valossa, miten vähän lukijoita tällä blogilla on. Voin kuitenkin edelleen käyttää muita kanavia tämän blogikirjoituksen mainostamiseksi. Voin esimerkiksi mainita tästä Yammerissa, Twitterissä ja kahvipöytäkeskustelussa.

Kysymys siis kuuluu: Miten kukin hankkii ja jakaa omaa osaamistaan opetustyössä? Ovatko käytetyt tiedon hankinnan ja jakamisen keinot (kanavat ja lähteet) toimivia? Miten omaa toimintaa voisi parantaa?

Taustamateriaalia:

• Daft, R.L. & Lengel, R.H (1986). Organizational information requirements, media richness and structural design. Management Science 32(5), 554-571.
• Gibbs, G. & Simpson, C. (2004). Conditions Under Which Assessment Supports Students’ Learning. Learning and Teaching in Higher Education 1, 3-31.
• Sonnenwald, D. & Wildemuth, B. (2001). A research method to investigate information seeking using the concept of information horizons: An example from a study of lower socio-economic student's information seeking behaviour. New Review of Information Behaviour Research, 2, 65-86.

Muutama sana Moodlesta

Omassa opetuksessa (tai lähinnä verkkokurssien vetämisessä) käytän lähes yksinsomaan Moodle oppimisalustaa. Nyt puolentoista vuoden aktiivikokemuksella on tullut muutama konsti otettua haltuun, mitkä ilman muuta kannattaa jakaa. Moodlea on toki tullut käytettyä aiemminkin, mutta vasta nyt Avoimen yliopiston opettajana on tämä työkalu tullut todella laitetuksi testiin.

Naamat tutuksi ja profiilit kuntoon!

Tämä pätee oikeastaan myös mihin tahansa sosiaalisen median palveluun. Pidä huoli siitä, että yhteisön jäsenet laittavat profiilisivunsa kuntoon ja mahdollisesti myös esittelevät itsensä esimerkiksi keskustelufoorumilla.

Itse opetan Avoimessa yliopistossa lähestulkoon koko informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median perusteita samoille opiskelijoille puolentoista vuoden ajan. Ihmiset pysyvät samoina koko tuon ajan, ja aika hyvin nimet lopulta jäävät mieleen. Muistamisen ja myös ryhmädynamiikan kannalta on kuitenkin olennaista, että nimet voi yhdistää johonkin kuvaan (avatar tai  naamakuva) tai tarinaan (lyhyt esittely).

Olenkin nyt ottanut oikein tehtäväksi, että jokaisen täytyy ensitöikseen laittaa Moodlessa itselleen jonkin profiilikuvan. Tämän lisäksi ensimmäisenä viikkoharjoituksena myös on foorumitehtävä, missä jokaisen täytyy kertoa itsestään jotain vähintään muutamalla lauseella. Tähän esimerkiksi riittää, kun kertoo mistä on kotoisin ja miksi on tullut kurssille opiskelemaan. Kaikille kuvan laittaneille ja itsensä esitelleille luonnollisesti napsahtaa täydet pisteet. Vaatimukseksi voi laittaa 2 pistettä kuvasta ja 3 pistettä esittelystä, eli yhteensä 5 pistettä.

Varsin helppo tapa saada ainakin yhdestä tehtävästä täydet pisteet luonnollisesti toimii myös tehtävien kokonaisarvostelua korottavasti, mutta tämä on mielestäni erittäin tärkeä suoritus jo pelkästään välineen käytön opettelun kannalta. Olemalla avoin luo myös paremmat edellytykset keskinäiselle vuorovaikutukselle.

Pulina- ja pulmapalsta

Joku minun edeltäjäni on hoksannut laittaa Moodle kursseille yleisen foorumin juuri tuolla otsikolla: "Pulina- ja pulmapalsta." Juuri parempaa nimeä tähän tarkoitukseen tehdylle foorumille ei voisi antaa. Nimi on riittävän informatiivinen ja rento viestittämään, että tuolla voi kysyä mitä tahansa kurssiin liittyviä kysymyksiä, ja halutessaan myös keskustella jostain ihan muusta.

Keskustelun tilauksen voi laittaa valinnaiseksi, mutta opettajan on syytä tilata sähköposti-ilmoitukset tuon alueen posteista. Käytäntö on osoittanut, ettei tuolle alueelle juurikaan postiteta mitään turhaa. Sen lisäksi mikään ei ole palkitsevampaa, kuin havaita, että opiskelijat toisinaan antavat myös vertaistukea toisillensa. Ei niin, ettei se olisi opettajan velvollisuus, mutta välineen ja sosiaalisen median opettelun kannalta on olennaista, että koetaan myös vertaistuen antamista ja saamista.

Viikkotehtävien koottu palaute yhden viestiketjun foorumina

Kootun palautteen antamisen on varmasti monikin peruskurssien opettaja havainnut paremmaksi, kuin yrittääkään vastata kaikille erikseen. On tietysti erityistilanteita, jolloin palautteen täytyy olla henkilökohtaista, mutta yleensä viikkoharjoituksiin liittyvän palautteen voi kirjoittaa yhteisesti kaikille. Näin samalla kaikki oppivat yksittäistapauksista.

Uutena ajatuksena ainakin itselleni on, että koottu palaute kirjoitetaan yhden keskustelusäikeen foorumina. Ensinnäkin tällaisen keskustelualueen tilaus voidaan laittaa pakotetuksi, jolloin opiskelijat varmasti saavat sähköpostiinsa ilmoituksen, kun palaute on saatavilla. Toiseksi keskustelualue antaa suoraan parhaan mahdollisen alueen esittää lisäkysymyksiä. Käytännössä näitä ei yleensä tule, mutta ainakin opiskelijoille on ainakin annettu tähän mahdollisuus. Kolmanneksi etuna on, että opettajalle jää helppo alusta täydentää tätä koottua palautetta, jos tarve vaatii.

Kootussa palautteessa täytyy säilyttää anonymiteetti, eli ei voi lähteä siteeraamaan ketään nimellä, ei edes missään neutraaleissa ja positiivisissa sanomisissa. Näin siis lähinnä sellaisissa tehtävissä, jotka palautetaan ainoastaan opettajalle. Keskustelualuilla palautetuissa tehtävissä voi toki siteerata myös suoraan nimellä, mutta keskustelualueen käytöstä tehtävänä lisää seuraavassa luvussa.

Keskustelualueen käyttö tehtävissä

Itse käytän kursseillani numeerista arviointia asteikolla 1-5. Ja nollankin voi saada, jos ei vastaa mitään tai vastaus on täysin kelvoton. Jokainen viikkotehtävä arvioidaan tällä asteikolla, ja lopuksi kurssiarvosanaksi muodostuu tehtävien keskiarvo. Omasta mielestäni tämä arviointimenetelmä motivoi niin opiskelijoita yrittämään parhaansa kunkin tehtävän suorittamisessa kuin minua itseäni niiden lukemisessa ja arvioinnissa.

Keskustelualueilla yleensä käytän arvioinnin käyttöperiaatteena arviointien summaa. Näin on helpointa yksinkertaisesti antaa pisteitä kullekin kommentille, jolloin järjestelmä laskee niiden summan viiteen pisteeseen asti. Jos joku tulee kommentoineeksi yli viiden pisteen arvosta, niin se jää opiskelijan oman aktiivisuuden piikkiin, eli opiskelija saa kuitenkin vain maksimissaan 5 pistettä.

Joissain tehtävissä vaadin opiskelijoita avauspuheenvuoron lisäksi kommentoimaan, luvaten esimerkiksi avauksesta 2 pistettä ja kustakin kommentista 1 pisteen. Toisinaan taas saatan käyttää tehtävää, missä riittää joko yksi laajahko vastaus (n. 400 sanaa), tai vaihtoehtoisesti voi lyhyemmän avauksen lisäksi kerätä pisteitä aina viiteen pisteeseen asti. Näin siksi, että jotkut opiskelijat kirjoittavat mieluummin esseevastauksia kuin keskustelevat. Foorumia käytän kuitenkin siksi, että opiskelijoille jää mahdollisuus lukea toisten suorituksia ja oppia niistä. Tämä luonnollisesti sopii vain sellaisiin tehtäviin, missä ei ole mitään yhtä oikeaa vastausta vaan lähinnä vaaditaan opiskelijoilta omaa aiheen pohdintaa.

Foorumivastausten arvioinnissa toki olennaisinta on sisältö. Tehtävänannossa on siis syytä mainita, ettei pisteitä heru vain toisten mielipiteiden myötäilemisestä, vaan omassa vastauksessa pitää tuoda aiheeseen jotain uutta. Hyviä vastauksia voi kuitenkin mielestäni pisteyttää myös niiden pituuden perusteella. Esimerkiksi 400 sanan miniesseesuorituksessa voi sanamäärän jakaa 90:llä, jolloin 450 sanaa tai tämän ylimenevästä vastauksesta saa täydet viisi pistettä, kunhan vastaus on siis sisällöllisesti hyvä ja siinä vastataan kaikkeen mitä tehtävänannossa kysytään. Samaa 90:llä jaollista laskukaavaa voi sitten soveltaa myös kommenttien pisteytykseen.

Osaamistavoitteet näkyväksi

Yliopistopedagogiikan jatkokurssilla nousi viime perjantaina esille mielipide siitä, että opiskelijat tuskin lukevat kullekin kurssille opetusohjelmassa määriteltyjä osaamistavoitteita. Nyt uutena ajatuksena mieleeni tuli, että osaamistavoitteet voisi ottaa puheeksi kullakin kurssilla. Ja esimerkiksi tutkivan opiskelun kurssilla tämän voi ottaa osaksi tehtävänsuoritusta.

Esimerkiksi Avoimen yliopiston Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median tutkivan opiskelun kurssilla pitää opiskelijoiden laatia kaikista perusteiden kursseista portfolio, missä he summaavat oppimansa kunkin kurssin osalta. Tällä hetkellä portfolion kirjoittamisen ohjaavina kysymyksinä ovat seuraavat:

• Mitä tiesin opintojakson aiheesta aiemmin, mitä en tietänyt, mitä minun tuli oppia?
• Mikä oli tärkeintä tällä opintojaksolla?
• Saavutinko tavoitteeni?
• Mitä koen oppineeni?
• Miten opintojaksolla käsitellyt teemat linkittyvät muiden opintojaksojen sisältöihin?

Näiden lisäksi opiskelijoita voisi kuitenkin myös pyytää pohtimaan, ovatko he mielestänsä saavuttaneet kurssille asetetut osaamistavoitteet, ja miten tässä on onnistuttu.

Muutoinkin jokaisen kurssin alussa voisi osaamistavoitteet tuoda esille ja kurssin lopussa haastaa opiskelijat pohtimaan, miten tässä on onnistuttu.

Taustamateriaalia:

• Opettajan opas: Vinkkejä verkko-opetukseen, Tampereen yliopiston Learning2 Moodlen käyttäjille.

Verkko-ohjauksen alkeita

Yliopistopedagogiikan jatkokurssille pitäisi keksiä jokin kehittämistehtävä. Ensimmäisellä kurssin lähiopetuskerralla piti jo tehdä alustava aiheenvalinta, jolloin huomasin olevani Carol Kuhlthaun tiedonhankinnan prosessimallin aloitusvaiheessa: "Aloitusvaiheessa henkilö tunnistaa tarvitsevansa tietoa tai ymmärrystä tehtävän suorittamiseksi."

Päästäkseni alkua pidemmälle, on minun ensin yritettävä tutustua aihealueeseen. Tähän otan työkaluksi oman tulkintani toiminnan teoriasta. Voidakseni siis ymmärtää mitä on esimerkiksi opintojen ohjaus, täytyy minun ensin hahmottaa mistä siinä on kyse, keitä siihen osallistuu, miten sitä tehdään ja miksi sitä tehdään.

Häthätää Googlettamalla löysin Hanne Kolin Slideshare esityksen verkko-ohjauksesta. Sen mukaan ensinnäkin kohteena voivat olla: sisällöt, oppimisprosesit, opiskelu, työskentely ja ryhmäprosessit. Näin ei siis suinkaan ohjata opiskelijoita vaan sitä mitä he tekevät yksin tai yhdessä.

Seuraavaksi sitten pitää kuitenkin selvittää, ketkä tähän ohjaustoimintaan osallistuvat. Ohjaajina voivat muun muassa olla: kouluttaja, tuutori, asiantuntija, toinen opiskelija, pienryhmä ja/tai tietokone. Onkin ajatuksia herättävää oivaltaa, että opiskelun ohjaajina voi olla vaikkapa toisen vuosikurssin opiskelijat tai täysin ulkopuoliset asiantuntijat.

Ja vasta, kun tiedetään mitä ja ketkä tekevät, voidaan ryhtyä pohtimaan, miten jokin tehdään. Oppimista ohjaavina keinoina ja välineinä voivat olla esimerkiksi oppimistehtävät, toimeksiannot, työtavat, aineistot, ohjeistukset, arviointi, palaute ja tietysti erilaiset tekniset välineet. Olennaista kuitenkin on ymmärtää, että kyse ei ole vain välineistä, vaan erilaisista keinoista saada joku toimimaan ohjatusti toivotulla tavalla Opiskelijan on siis opittava käyttämään muun muassa erilaisia aineistoja, ohjeistuksia, ja lisäksi omaksuttava erilaisia työtapoja, sekä opittava suoriutumaan monenlaisista tehtävistä ja toimeksiannoista. Keppinä ja porkkanana voidaan käyttää arviointia ja palautetta.

Mutta suurin mieltäni askarruttava kysymys on, että miksi ohjataan? Mikä on sekä ohjauksen että oppimisen motiivi? Ympäripyöreästi voidaan sanoa, että opiskelijalta edellytetään ja myös hänen itsensä oletetaan tavoittelevan osaamista. Vaan minkälaisesta osaamisesta mahtaakaan olla kyse, jos ei oteta huomioon  jonkin erityisalan tietojen tuntemusta ja taitojen osaamista?

Hanne Koli puhuu ohjauspyrkimyksistä tavoitteina ja miksei myös edellytyksinä. Ensinnäkin oppijan tulee pystyä aktivoimaan aikaisempia toimintamalleja. On siis osattava ottamaan käyttöön jotain jo opittua ja omaksuttua. Reflektoimisen taito on myös tärkeää, eli on osattava arvioida omia käsityksiä ja tuotoksia. Kriittinen tarkastelu ylipäätään on hyödyllinen taito missä tahansa toimessa ja tehtävässä. Lisäksi pitää pystyä fokusoimaan toimintaansa ja välttämään epäolennaista. Sitten on joukko konkreettisempia taitoja kuten omien hypoteesien muotoilemisen taito, tiedon ulkoistamisen taito, synteesin ja vertailun tekemisen taito, käytäntöön soveltamisen taito, yhteisöllisen tiedonrakentelun taito, lähdekritiikki, sekä omien kysymyksenasettelujen ja toimintamallien muodostamisen taito.

Ohjauksen tavoitteena on siis joukko varsin vaativia tietämykseen perustuvia taitoja. Haasteenani siis onkin selvittää, josko ei nyt mitenkään uutena tietona muille, niin ainakin itselleni, miten tähän kaikkeen päästään tietoverkon yli kohtaamatta opiskelijaa välttämättä koskaan kasvoista kasvoihin. Ehkä olen haukannut itselleni liian ison palan kakkua. Se jääköön nähtäväksi tulevien kuukausien aikana. Toivottavasti ensi syksynä pystyn jäsennellysti kertomaan omin sanoin, miten verkko-ohjaus tulisi järjestää, tai ainakin kertomaan, miten sitä ei pidä tehdä.

Taustamateriaalia:

• Hannele Koli, Ohjaus ja vuorovaikutus verkossa

Yhteistyön ongelmat

Olen pääsääntöisesti iloinen siitä, että yliopistot tekevät yhteistyötä opintomateriaalien kehittämisessä, tuottamisessa ja jakamisessa. Yhteistyöprojektit ovat ennen muuta antoisia. Ja vaikkei kaikki aina sujukaan ongelmitta, niin ainahan ongelmista oppii.

Mutta se mitä tapahtuu yhteistyön jälkeen, onkin sitten toinen juttu. Minun opetustyötäni on nyt toistuvasti hankaloittanut se, että toisen osapuolen palvelimelle tallennettu yhteistyön tulos ei olekaan enää saatavilla. Kesken kaiken kurssia saattaa jokin videotallenne lakata toimimasta. Aikaa tällöin tuhraantuu jo pelkästään sen etsimiseen, että kenen puoleen ongelman ratkaisemiseksi pitää kääntyä.

Tässäpä teille esimerkkitapaus, rakkaat lukijat. Viime viikolla yhdellä kurssillani lakkasi toimimasta linkki osoitteessa connect.joensuu.fi. Ensimmäinen haaste on ymmärtää, että kenen ja mistä yhteistyön tuotoksesta tässä on kyse. Seuraava haaste on oivaltaa tämän liittyvän jotenkin Itä-Suomen Yliopiston fuusioitumiseen. Ja sekin on hoksattava (jos sitä ei muista tai linkin nimeä osaa lukea), että kyse on Adobe Connect tallenteesta. Sitten tuleekin haastavin vaihe, kun pitää keksiä, että kenen puoleen pitää kääntyä Itä-Suomen Yliopistolla. Siinä siis vierähti tovi jos toinenkin, kun metsästin pelkästään sitä tietoa, että kuka vastaa Adobe Connect tallenteista ja niiden siirroista Itä-Suomen Yliopistolla.

Ongelman ratkaisu voisi olla, että tallentaisin videoluennot suoraan sinne missä niitä käytetäänkin, eli tässä tapauksessa Tampereen Yliopiston Moodleen. Videotallenteet ovat kuitenkin tiedostoina niin massiivisia, että Moodlen tiedostojen maksimikoko tulee vastaan. Ja toisaalta ongelmia voisi tulla siitäkin, että useampi käyttäjä koittaisi toistaa näitä raskaamman puoleisia videoita palvelimelta joka ei siihen välttämättä taivu. Jotenkin videot siis pitäisi ensin pakata pienempään kokoon huonontamatta kuitenkaan laatua liiaksi. Ja jos tämä onkin mahdollista, niin omat taidot ei moiseen riitä.

Tarinan opetus siis on, että jo yhteistyötä tehdessäsi varmista materiaalin pitkäikäinen saanti.

EDIT: Kun eilen laitoin postia muutoksesta Itä-Suomen Yliopiston Oppitupaan, niin nyt tuli jo postia, ja tieto siitä mistä uudesta osoitteesta luento löytyy. Erinomaisen nopeaa palvelua, eli kyllä se kivi lähtee vierimään, kunhan ensin tietää mistä kohtaa sitä pitää kammeta.

Opintojen ohjausta verkossa

Tänään tuli käytävällä kollegan kanssa keskustellessa ajatus, että mitä jos ohjausta koittaisi kammeta yhdelle yhteiselle tutkinto-ohjelman kesken jaetulle foorumille. Joko siis Moodlessa tai Yammerissa* avattaisiin alue mihin kaikki tutkinto-ohjelman opettajat ja opiskelijat "pakotettaisiin" liittymään jonkinlaisen sanktion uhalla.

Monesti meidän opintosihteeri kuormittuu, kun kaikki kysyvät häneltä aina samoja asioita yksityisesti. Järkevämpää olisi, jos koko yhteisö osallistuisi ohjaukseen. Samalla opittaisiin yhteisöllisyyttä ja keskustelevampaa tietoa jakavaa työkulttuuria.

*Tampereen yliopistossa on käytössä sosiaalisen median palvelu Yammer, missä kaikki uta.fi sähköpostitunnuksen omaavat voivat jakaa tekemisiään ja vaikka kysellä apuja muilta.

EDIT 31.1.2013: Taustamateriaalia:

• Verkkopalvelun integrointi, Campus Conexus II (01/2011-12/2013)
• Kirsi Silius, Meri Kailanto, Anne-Maritta Tervakari (2011). Evaluating the Quality of Social Media in an Educational Context. International Journal of Emerging Technologies in Learning (iJET), Vol 6, No 3.
• Annala. J., Mäkinen, M. & Svärd, P. 2012. Visioita yliopistoyhteisöistä verkossa – kohti opintoihin kiinnittävää vuorovaikutusta. Saatavana julkaisussa  Jarmo Viteli & Anneli Östman (toim.) Tuovi 10: Interaktiivinen tekniikka koulutuksessa 2012-konferenssin tutkijatapaamisen artikkelit. 

Toiminnan välittyneisyydestä

Yliopistopedagogiikan jatkokurssin ensimmäisellä kerralla kävimme vilkasta ja mielenkiintoista keskustelua Yrjö Engeströmin  ihmisten yleisten toimintamallien teoriasta joka perustuu Lev Vygotskin (Vygotsky) toiminnan välittyneisyyden malliin. Syvältä ja poikittain artikkeleita ja muitakin esityksiä kahlattuani minulle valkeni kaksi asiaa. Ensinnäkään Vygotski ei ilmeisestikään itse piirrellyt kolmioita ja toiseksi Vygotskilla ei ollut motiivia (tulos, tavoite).

Alkuperäisessä toiminnan välittyneisyyttä käsittelevässä mallissa olivat siis vain subjekti, objekti ja väline. Toisinsanoen Vygotskin mukaan ihmisten toiminta on aina kulttuuristen keinojen, välineiden ja merkkien avulla tapahtuvaa. Tämä tekisi mieli haastaa heti kysymällä, että mitä kultturisia keinoja, välineitä tai merkkejä muka tarvitaan pään raapimiseen. Mutta kai sekin tarvitsee kulttuurista ymmärtämistä, että osaa hahmottaa oman kätensä välineeksi millä raapia päätä.

Mutta joissain toiminnan välittyneisyyden malleissa esitetään myös pyhälle subjekti, objekti ja väline -kolminaisuudelle myös häntä, jonka päässä on tulos (outcome). Ymmärtääkseni A.N. Leont'ev sen siihen lisäsi myöhemmin, vaikkakaan ei kuulemma graafisesti sitä malliin koskan lisännytkään. Ajatus ei suinkaan ole huono, sillä toki toiminnalla täytyy olla jokin syy.

Tämä subjektin, objektin, välineen ja tuloksen välinen yhteys on helpointa ymmärtää esittämällä sama kysymyksiksi verhoiltuna, kuten Leont'ev hieman toisessa tarkoituksessa teki erottaakseen toiminnan (activity), teon (action) ja toimenpiteen (operation) tasot. Myös subjekti, objekti, väline ja tulos voidaan korvata kysymyksillä kuka, mitä, miten ja miksi?

Sittemmin Engeström toi malliin mukaan lisäkäsitteitä, jotka ilmeisesti on koettu tarpeelliseksi selittämään ihmisten yleisiä toimintamalleja hieman tarkemmin. Mukaan on otettu yhteisö, säännöt ja työnjako.

Mallin ymmärtämiseksi joudun kuitenkin turvautumaan omaan käsitykseeni ihmisten toimintamalleista. Tohtorikouluaikoinani muistaakseni Risto Kunelius esitti, että minkä tahansa yhteiskunnallisen ilmiön tutkimiseksi on syytä ottaa huomioon neljä tekijää: kulttuuri, teknologia, talous ja valta. En ole aivan varma, käyttikö Kunelius nimenomaan noita termejä. Vapaasti muotoiltuna voidaan nämä kuitenkin käsitteelistä siten, että kyseessä ovat toimijat, keinot, hyöty ja säännöt.

Engeströmin mallia voikin kritisoida kysymällä miksi subjekti ja yhteisö, sekä väline ja työnjako ovat erillisiä? Oman käsitykseni mukaan subjektin ja yhteisön asemesta voidaan puhua yleisesti toimijoista, jotka pyrkivät johonkin tulokseen. Näin siksi, että toiminta ylipäätään on usein kollektiivista tai sen ainakin pitäisi olla. Vastaavasti väline ja työnjako molemmat vastaavat kysymykseen miten jokin tehdään. Väline on siis ylipäätään huono käsite jo Vygotskin mallissa, kun ennemmin pitäisi kai puhua keinoista. Ihmiset siis esimerkiksi kaatavat puita leikkaamalla tai sahaamalla, eivät yksinomaan kirveellä ja sahalla. Työnjako on vain yksi keino muiden joukossa, on sitten kyse aidosta yhteistyöstä (kollaboraatio), liukuhihnatyöstä tai vuorotyöstä.

Säännöt ovat kuitenkin yhtä hyvä lisäys kuin joissain malleissa esiintyvä motivaatio. Toimijat siis pyrkivät johonkin tavoitteeseen joko pakotettuna tai houkuteltuna; Toimintaa joko ohjaa säännöt tai motivoi jotkin palkkiot.

Näin siis itse itselleni selittäen näen, että kyse on siitä, ketkä tekevät, mitä tekevät, miten tekevät ja miksi tekevät. On siis joukko toimijoita jotka toimivat joko hyötyäkseen tai koska niin käsketään, ja he käyttävät toimintaansa joitain keinoja. Käsitteitä on siis lopulta viisi: toimijat, toiminnan kohteet, keinot, tavoitteet ja  säännöt. Siten esimerkiksi yhteisön sääntöjen ohjaamana joukko ihmisiä ryhtyy laatimaan vaikkapa opintosuunnitelmaa joillain keinoin, koska heillä on siihen jokin tavoite. Toisin sanoen, ymmärtääkseen mistä opintosuunnitelmassa on kyse, on myös tarkasteltava sääntöjä, keinoja, prosessiin osallistuvia ja prosessin tavoitteita. Se, minkälaisen kuvion kukin haluaa tästä piirtää, on sitten puhtasti makuasia.

Taustamateriaalia:

• Introduction to Cultural-Historical Activity Theory, Center for Activity Theory and Developmental Work Research, University of Helsinki
• Kuutti, K. (1995). Activity Theory as a potential framework for human-computer interaction research. Published in B. Nardi (ed.): Context and Consciousness: Activity Theory and Human Computer Interaction, Cambridge: MIT Press, 1995, pp. 17-44.
• Marjamäki, M. Pekkola, P. Activity Theory – “Toiminnan teoria” 

Miksi bloggaan?

Ryhtyessään kirjoittamaan blogiin, tuntee yleensä tarpeelliseksi perustella sitä jotenkin. Blogin kirjoittamiseen voi olla monia syitä. Omalla kohdallani ajatus lähti siitä, että voisin helpommin kuvata oman toiminnan prosesseja enkä ainoastaan toiminnan tuloksia. Blogi muun muassa tarjoaa vapaan foorumin kuvata jonkin toiminnan etenemistä vaihe vaiheelta, nopeasti ja vaivattomasti, missä ja milloin tahansa. Samoin kuin merikapteenit pitävät lokikirjaa olosuhteista, laivan etenemisestä ja päivittäisistä sattumuksista, niin myös kuka tahansa voi hyötyä pitämällä paiväkirjaa tekemisistään. Tieto siitä mitä tuli tehneeksi joskus aiemmin voi myöhemmin osoittautua kullanarvoiseksi. Ja päiväkirjasta kannattaa tehdä julkinen siksi, että siten tarjoutuu mahdollisuus myös vuorovaikutukseen ja tiedon vaihtoon muiden kanssa.

Bloggaamisen siunaus on siinä, että pääsee kirjoittamaan ja julkaisemaan ilman perinteisen julkaisuprosessin esteitä ja hidasteita. Ei ole vertaisarviointia eikä oikolukua. Tekstistä voi tulla vapaamuotisempaa, spontaania ja kenties helppotajuisempaakin. Samat perustelut voidaan tietysti kääntää myös bloggaamisen varjopuoliksi. Esimerkiksi vertaisarvioinnin puuttumisen takia tekstistä voi helposti tulla epätieteellistä, lähteisiin perustumatonta, kritiikitöntä ja kieliopillisesti vaikeaselkoista. Pahimmillaan saattaa tulla tehneeksi täydellisiä asiavirheitä ja peräti valheellisia väittämiä. Myös blagiointiin syllistymisen riski uhkaa niitä jotka ryhtyvät bloggaamaan väärin perustein, kuten oman egonsa pönkittämiseksi.

Välttääkseen karikot bloggaajan kannattaakin aina tunnustaa julkaisumuodon heikkoudet ennen kaikkea itselleen, sekä pyrkiä toimimaan itsekriittisesti. Sanomaansa kannattaa aina perustella lähdemateriaalilla, jos suinkin mahdollista. Usein yksikin lähde riittää osoittamaan, että oma mielipide on osa jotain laajempaa keskustelua. Mutta liian kriittisenkään ei saa olla. Muutoin ei saa mitään aikaiseksi.

Omia ohjenuoriani blogin pitämiseen on, että yrittää ensinnäkin tehdä siitä itselleen tavan. Kannattaa siis kirjoittaa blogiin vähintään kerran kuukaudessa, mieluummin viikoittain. Oman valokuvausblogini avulla olen havainnut rutiinin olevan paitsi paras motivoija, niin myös paras opettaja. Monesti saattaa tuntua, ettei ole mitään  sanottavaa. Rutioitumisen myötä kuitenkin nopeasti huomaa, miten vähäpätöisinkin aihe lopulta palvelee suurempaa kokonaisuutta. Myöhemmin voi esimerkiksi huomata jo kirjoittaneensa jotain hyödyllistä, jolloin riittää, kun viittaa tuohon aiempaan tekstiin. Kaikkea siis ei tarvitse kirjoittaa uudelleen. Toisaalta kirjoittaminen itsessään harjaannuttaa, ja siksi triviaalilltakin tuntuva aihe ainakin auttaa kirjoittamaan oppimisessa.

Toinen tärkeä ohje on, ettei juutu tuijottamaan omaan napaansa. Oman blogin kirjoittamisen lisäksi yhtä tärkeää on muiden blogien seuraaminen. On annettava, jotta voisi saada. Lukijoita ja kommentoijia omalle blogille ei saa, jos ei ole valmis myös itse lukemaan ja kommentoimaan muiden blogeissa. Sillä olennaisintahan bloggaamisessa lopulta on vuorovaikutuksen mahdollisuus, ei suinkaan omien mileipiteiden esittäminen.

Kolmas oma bloggaajan ohjenuorani on ryhmäytyminen. Sen sijaan, että jokainen pitäisi omaa henkilökohtaista blogiaan, kannattaa harkita ryhmäblogin perustamista. Näin samalla helpoiten kokoaa yhteen samasta aiheesta kiinnostuneet ja tarjoaa heille tasa-arvoisen keskustelufoorumin. Blogi voidaankin nähdä myös keskustelufoorrumina, jolloin vähntään kaikilla aktiivisilla keskustelijoilla pitää olla myös oikeus keskusteluiden avaamiseen. 

Kaiken tämän vuoksi siis bloggaan, ja tässä blogissa tulen raportoimaan, miten omassa opettajan työssäni edistyn. Käytän tätä blogia paitsi yliopistopedagogiikan opintojeni edistymisen raportoimiseen, niin myös opettaja ja oppijana toimimisen päiväkirjana. Lisäksi pyrin jakamaan täällä tietoa siitä, miten omaa oppimistaan ja opettajana toimimistaan voi parantaa.

Taustamateriaalia:

• Viisautta blogin käyttöön, Wikikirjasto

Perustamissanat

Tämä blogi sai alkunsa Tampereen yliopiston Yliopistopedagogiikan jatkokurssin tiimoilta tammikuussa 2013, kun opiskelijoille tarjoutui blogi yhtenä kurssin kehittämistehtävän raportointimuotona.

Ajatuksena oli heti alusta lähtien perustaa samantien ryhmäblogi, eli blogi jolla voi olla monta julkaisijaa. Idea lähti kuitenkin  paisumaan kuin pullataikina, jolloin päädyttiin luomaan blogi ylipäätään kaikille yliopistopedagogiikasta kiinnostuneille.

Tässä siis foorumi kaikille teille, rakkaat yliopisto-opettajat, yliopistopedagogiikkaa opiskelevat ja opettavat, opetussuunnitelmatyön parissa kamppailevat sekä ohjauksen kehittämisestä kiinnostuneet. Sana on vapaa yliopistopedagogiikan kontekstissa, eikä näin ainakaan alussa mikään ole kiveen kirjoitetttua. Yhdessä me voimme tehdä tästä sellaisen blogin kuin itse haluamme.