Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median ohjaussuunnitelma

Informaatiotieteiden yksikössä ja koko yliopistossa on tarkoitus syksyn aikana vahvistaa jokaiselle tutkinto-ohjelmalle ohjaussuunnitelma. Tavoitteena on, että valmistuvaa INFIM -ohjaussuunnitelmaa aletaan toteuttaa ensi syksystä lähtien. Asiaa helpottaa luonnollisesti se, että jokseenkin kuvatulla tavalla on toimittu tähänkin saakka. Ohjaussuunnitelman tärkeä tehtävä, ohjauksen kehittämisen ohella, on tehdä näkyväksi jo olemassa olevat rakenteet ja prosessit.

Ohjaussuunnitelmaan liittyvät kommentit ja kysymykset voi laittaa vastauksena tähän viestiin. Toivon kommentteja mm. yksityiskohtiin, jotka eivät vastaa käsitystänne asioiden tilasta. Vastuunjakoon liittyvissä ja muissa vastaavissa asioissa voi kääntyä suoraan puoleeni. Lisäksi tähän viestiin vastauksena voi esittää mieluusti kehitysideoita ohjaukseen.

Olen kirjoittanut linkin takana olevan ohjaussuunnitelman siinä mainittujen ohjaustahojen (INFIM/SIS/TaY), KOVA-ryhmän, opiskelijoiden ja muun opettajakunnan kanssa käymieni keskustelujen, sekä oman parhaan käsitykseni ynnä yliopistolta saamani asiaan kuuluvan opin pohjalta.

Linkki ohjaussuunnitelmaan

Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median perusteiden opetus Avoimessa yliopistossa

Avoimen yliopiston Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median (INFIM) perusteiden jaksot on yleensä järjestetty verkkokursseina. Tämä tarkoittaa, että luentomateriaalit ovat usein luentotallenteiden ja lukemiston varassa, ja oppimisen suoritus on toteutettu esimerkiksi viikkoharjoituksina keskustelualueella. Viimeisen vuoden aikana olen yrittänyt päivittää oppimateriaaleja ja muuttaa tehtävien suoritusta entistä keskustelevammaksi, unohtamatta kuitenkaan myös itsenäisen työskentelyn merkitystä muun muassa esseiden kirjoittamisen muodossa. Paljon parantamista kuitenkin aina löytyy.

Yksi verkkokurssin vetäjän kannalta olennainen INFIM perusteiden palautteenkeruumuoto on Tutkiva opiskelu –jaksolla tehtävä oman oppimisen arviointi (portfolio). Siinä opiskelijoiden tehtävänä on paitsi pohtia oppimaansa, niin myös mahdollisuus antaa palautetta kurssien järjestelystä. Tässä pohdin opetuksen toimivuutta sekä nyt keväällä portfolioissa annetun että kuluneen lukuvuoden aikana muissa yhteyksissä saamani palautteen valossa.

Kurssin sisällön esittäminen etukäteen

On selvää, että opiskelijan kannalta olisi parasta, jos jokaisen kurssin luentojen ja harjoitusten aiheet ja oppimateriaalit olisivat saatavilla jo heti kurssin alussa. Joissain tapauksissa on ymmärrettävää, ettei esimerkiksi luennon pitäjä pysty laittamaan materiaali saataville kuin vasta vähän ennen luentoa. Mutta Avoimessa yliopistossa tämän ei kuitenkaan pitäisi olla ongelma, sillä kaiken materiaalin pitäisi olla jo ajoissa tiedossa ja saatavilla tallenteiden muodossa. On siis suositeltavaa laittaa kaikki luentojen aiheet ja oppimateriaalit jo heti kurssin alussa nähtäville.

Viikkoharjoituksiakin moni aina silloin tällöin toivoo mahdollisimman varhaisessa vaiheessa nähtäväksi. Näin siksi, että monilla Avoimen yliopiston opiskelijoilla elämäntilanteet saattavat vaihdella, jolloin he muun muassa toivovat mahdollisuutta suorittaa tehtäviä täysin omaan tahtiin. Joillain kursseilla tälle ei ole estettä, kun esimerkiksi tehtävät painottuvat lähinnä henkilökohtaisen oppimisen ja mielipiteiden esittämiseen. Toisaalta mahdollisen keskustelun luomiseksi on kuitenkin suotavaa pitää kiinni viikoittaisesta aikataulusta. Lisäksi joissain tehtävissä on syytä antaa kaikille sama aika tehtävän suorittamiseen, jottei toisille tulisi mahdollisuutta peräti vastausten kopioimiseen. Näin erityisesti sellaisissa tehtävissä, missä viikon lopussa kerrotaan oikeat vastaukset.

Luentomateriaalin ajantasaisuus ja laatu

Yhtenä ongelmana on, että luentotallenteetkin vanhenevat jossain vaiheessa. Tämän vuoksi INFIM luentotallenteiden ajantasaisuus pitää tarkistaa vähintään kerran vuodessa vertaamalla sitä alan yliopisto(i)ssa annettavaan opetukseen. Toinen ongelma on luentojen laadun takaaminen. Luentotallenteet tahtovat usein jäädä äänen laadulta huonoiksi ja esimerkiksi luentotilanteessa salissa istuneiden kommentit jäävät kuulumattomiin. Äänen laatua voidaan toivottavasti parantaa tulevaisuudessa parantaa siirtymällä aiemmin käytetyistä kokousmikrofoneista päämikrofoneihin ja uudenlaisiin salimikrofoneihin.

Oma ongelmansa on luennon esittäjän taito esittää asiansa. Esimerkiksi osa INFIM luentojen tallenteista on tällä hetkellä lähinnä luentokalvojen ääneen lukua, tuomatta kalvoissa esitettyyn mitään uutta, jolloin on yksi ja sama josko opiskelija vain itse lukisi luentokalvot. Ihanne tietysti olisi, jos Avoimen yliopiston luennot voitaisiin järjestää verkon yli livenä videokonferenssin muodossa, mutta tämä ei kuitenkaan ole mahdollista, sillä Avoimen opiskelijat eivät useinkaan pääse osallistumaan opetukseen samanaikaisesti. Siten ainoa parannuskeino yksinkertaisesti on laatia äänentoistoltaan parempia ja sisällöltään sekä tuoreempia että parempia tallenteita.

Kurssin vetäjän rooli ja palautteen anto

Tällä hetkellä olen pitkälti siirtynyt kootun palautteen antamiseen. Toisin sanoen, en juuri anna perusteiden kursseilla henkilökohtaista palautetta, vaan viikkoharjoitusten lopussa julkaisen verkossa kootusti palautetta keskeisimmistä tehtäväsuorituksissa esille tulleista seikoista. Palautteessa pyrin pitäytymään asiapalautteessa, eli korjaan esimerkiksi asiavirheitä ja/tai tuon esille seikkoja, jotka ovat mahdollisesti jääneet kaikilta huomioimatta.

Muutamilta opiskelijoilta saamani vastapalautteen johdosta olen ryhtynyt miettimään, että pitäisikö kurssin opettajan/vetäjän kuitenkin pyrkiä puuttumaan tehtäviensuoritukseen (keskusteluun) jo heti, ennen kun varsinainen viikkoharjoituksen dead line on umpeutunut. Mielestäni tämä ei kuitenkaan ole hyvä ratkaisu, vaan opettajan (kurssin vetäjän) ensin tasa-arvoisesti antaa kaikkien onnistua ja erehtyä, ja vasta tehtävän palautusajan umpeuduttua esittää koosteensa. Tässä voi tietenkin käyttää harkintaa, ja puuttua keskusteluun jo sen aikana.

Kun suuri osa tehtävien palautteesta tapahtuu keskustelualueella, voi kurssin vetäjä myös harkita antavansa kootun palautteen joko suoraan keskustelualueella tai esimerkiksi kurssin uutisalueella. Jonkun nerokkaan edeltäjäni keksinnöstä INFIM kursseilla on myös erillinen ’Pulina ja pulmapalsta’, ja nyt olenkin harkinnut tuon alueen valjastamista myös viikkoharjoituksista annettavan kootun palautteen julkaisemiseen. Tällöin tuo keskustelualue on ehkä syytä pakottaa lähettämään viesti osallistujien sähköpostiin, tai sitten kurssin alussa tehdä selväksi, että kurssille osallistuvien tulee seurata tuota keskustelualuetta.

Muutama sana arvionnista

Olen toistaiseksi ollut sitä mieltä, että perusteiden kursseilla paras arvionnin muoto on arvosanan antaminen. Tämä mielestäni motivoi sekä opiskelijoita suoriutumaan hyvin että kurssin vetäjää perehtymään mahdollisimman hyvin opiskelijoiden suorituksiin. Nyt olen kokemani ja itseäni viisaampien innostamana alkanut harkita, josko perusteiden kurssien arvioinnissa voisi tulvaisuudessa siirtyä arvioon hyväksytty/hylätty. Tämä on mahdollista, mikäli kaikiin tehtäviin on selkeä minimivaatimus esimerkiksi vastausten pituuden mukaan mitattuna. Tämä kuullostanee melko jyrkältä ja mekaaniselta, ellei tämän tueksi kekstiä jotain muuta suoritusta ja todellista oppimista tukevaa.

Yhtenä ratkaisuna on entistäkin keskustelevamman tehtävien suorituksen suosiminen. Ongelmana vain on, miten innostaa opiskelijat laadukkaaseen keskusteluun. Nimittäin toisten mielipiteiden toistaminen ja myötäily ei ainakaan vielä synnytä laadukasta kesksutelua. Lisäksi useat jo muutoinkin valittavat, ettei heillä ole aikaa keskustella verkkoaluastalla, ja siksi jättävät tehtävän suorittamisen usein viimetippaan. Tähän en ole vielä löytänyt mitään viisasten kiveä.

Vierailuluentojen ja kirjaesseen yhdistäminen

Keväiseen opetusohjelmaani kuuluu Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median tutkinto-ohjelman aineopintojen kurssi ITIA53 Kirjastopalveluiden kehittäminen ja asiantuntijuus. Kurssi on viiden opintopisteen laajuinen ja siinä on viimeisen tutkintorakenneuudistuksen mukaisesti yhdistetty kaksi aiempaa neljän opintopisteen kurssia, joista aiemmin toinen muodostui pääasiassa luennoista ja toinen kirjatentistä/-esseestä.

2012 tutkintorakenneuudistuksen myötä kurssit (opintojaksot) muuttuivat siis viidellä opintopisteellä jaollisiksi ja siinä olikin tutkinto-ohjelman opettajilla miettimistä, että mistä karsitaan ja mitä yhdistetään. Nykyistä ITIA53:a edeltäneet neljän opintopisteen kurssit muodostuivat 2008-2010 välillä sellaisista kokonaisuuksista kuin tietohallintoyksiköiden johtaminen sekä palvelujen ja kokoelmien evaluointi ja evaluointimenetelmät. Vuosina 2010-2012 kurssien niminä olivat puolestaan  kirjasto- ja informaatioalan asiantuntijuus ja johtaminen sekä palvelujen ja kokoelmien kehittäminen, arviointi ja markkinointi.

Mainituilla kursseista on tapahtunut muutosta siten, että johtajuuteen liittyvää opetusta on vähennetty ja alettu vähitellen painottamaan laajempaa alan asiantuntijuutta, mikä on varsin järkevää, sillä vain murto-osa valmistuneista päätyy johtajiksi ja yleensä vasta vankan asiantuntijauran jälkeen. Palvelujen ja kokoelmien pelkästä arvionnista on puolestaan vähitellen siirrytty myös niiden kehittämisen sekä markkinoinnin problematiikkaan.

Nyt yhdistetyn kurssin haasteena on ollut sekä sen laaja-alaisuus että erilaisten opetusmuotojen yhdistäminen. Jo aiemmin alan johtajuuden ja asiantuntijuuden kursseilla on järjestetty lähinnä vierailuluentoja, joista heidän tuli pitää luentopäiväkirjaa, mutta sen lisäksi opiskelijat laativat lyhyen esseen. Palveluiden ja kokoelmien kehittämisen, arvioinnin ja markkinoinnin kurssilla on taasen ollut tuiki perinteinen kirjatentti tai kirjallisuuden suorittaminen esseesuorituksella.

Tämän hetken suuntaus lienee se, että opiskelijoiden pitäisi kai päästä tekemään entistä enemmän ryhmätöitä ja yleensäkin heitä pitäisi innostaa keskustelevampaan työkulttuuriin. Kuitenkin erityisesti alan johtajuuden ja asiantuntijuuden kurssi on edellisinä vuosina ollut erityisen suosittu. Esimerkiksi tänä keväänä kurssille ilmoittautui 70 opiskelijaa, ja heistä kurssin loppuun suorittaa noin 50. Sen vuoksi opetustavaksi on edelleen valittu luennot ja kirjallisuus, sekä suoritustavaksi luentopäiväkirjat ja kirjallisuusessee.

Kurssin rakenne

Vuosi sitten johtajuuden ja asiantuntijuuden kurssilla päätin tallentaa mahdollisimman monta luentoa tulevaa käyttöä ajatellen. Jo tuolloin haaveilin, että kurssille saataisiin lisää joustoa, monipuolisuutta ja valinnan varaa, jos opiskelijat voisivat käydä kuulemassa sekä uusia esiintyjiä että katsoa aiemmin tehtyjä tallenteita. Onnistuinkin saamaan luvat ja tallentamaan neljä luentoa. Tänä keväänä onnistui puolestaan kolmen uuden luennon tallennus.

Kirjallisuutta oli puolestaan viimeisen opintosuunnitelmatyön pohjalta valittu neljän teoksen verran niin kirjastojen johtamisen, palveluiden kehittämisen kuin markkinoinninkin saralta. Nämä neljä teosta olivat niin sanotusti "pakollisia" lähteitä esseessä käytettäväksi, mutta lisäksi vuosien varrella on kertynyt opettajien keräämiä uudempia ja vanhempia alan kirjallisuuslistoja.

Näiden pohjalta kurssin suoritus siis muodostui seuraavanlaiseksi:

• Opiskelijan tulee suorittaa kuudesta vierailuluennosta ja neljästä aiemmasta tallenteesta kahdeksan.
• Kustakin luennosta tulee laatia noin 400 sanan luentopäiväkirjamerkintä.
• Kirjallisuuden pohjalta tulee laatia noin 3000 sanan essee.
• Koko kurssista tulee tehdä noin 400 sanan oman oppimisen arviointi (portfolio).

Vierailuluennot ja aiemmat tallenteet ovat eri paikkakunnilta kutsuttujen alan ammattilaisten laatimia ja pitämiä. Vierailijoille on luonnollisesti annettu kurssin yleinen aihealue, mutta muutoin annettu suhteellisen vapaat kädet luentojen tarkan aiheen suhteen. Kunkin luennoitsijan kanssa on kuitenkin keskusteltu siitä, mistä kannattaa puhua. Lisäksi jo luennoitsijoiden värväämisen yhteydessä tapahtuu tietynlaista aihepiirien valintaa.

Vierailuluennot järjestettiin kolmena perjantai-iltana kello neljän ja kahdeksan välillä. Näin on menetelty jo aiemmin johtajuuden asiantuntijuuden kursseilla, koska on tämän ajankohdan on havaittu sopivan parhaiten muilta paikkakunnilta saapuville luennoitsijoille.

Luentopäiväkirjamerkintöjen lisäksi opiskelijoille annettiin korvaava tehtävä siltä varalta, että joku ei kerta kaikkiaan pääse osallistumaan millekään luennoista. Tällöin opiskelijan tuli haastatella esimerkiksi oman lähikirjaston työntekijää ja laatia siitä lyhyt raportti ohjeiden mukaisesti.

Kaikille tehtäville (luentopäiväkirjat ja essee) annettiin yksi dead line, mihin mennessä kaikki työt tuli palauttaa. Aikaa kaiken suorittamiselle oli noin kaksi kuukautta, ja esimerkiksi kurssin lukulista ja ohjeet olivat nähtävillä jo hyvissä ajoin ennen kurssin virallista aloittamista ja enennen ensimmäisiä luentoja. Näin opiskelijoilla oli mahdollisuus ryhtyä esimerkiksi esseen kirjoittamiseen ja aiempien luentotallenteiden katsomiseen heti kurssin alettua.

Kurssille annettiin myös suhteellisen selkeä sakkokäytäntö. Jokaisesta myöhästymisvuorokaudesta vähennettiin myöhästyneestä tehtävästä pisteen kymmenys per vuorokausi. Näin laskien tehtäväosion saama pistemäärä tippuu nollaan noin reilussa kuukaudessa, jos tehtäväsuoritus on muutoin täyden viiden pisteen arvoinen.

Kurssin palautteen anto

Luentopäiväkirjamerkinnöille laitettiin palautusalustaksi Moodlen keskustelualue; yksi alue per luento. Näin menettelin siksi, että opiskelijoille tarjoutuu tällöin mahdollisuus sekä lukea että kommentoida myös toisten suorituksia. Lisäksi opiskelijat voivat näin esittää myös kysymyksiä, joihin voi vastata joko opettaja tai kuka tahansa muista kurssin suorittajista, ja lisäksi kaikki halutessaan näkevät nämä kysymykset ja vastaukset.

Olen omaksunut tämän tavan vetämilläni Avoimen yliopiston kursseilla, ja siellä hyväksi havainnut. Osa opiskelijoista saattaa aluksi arastella tehtäväsuoritusten julkaisemista muiden nähden, mutta yleensä kaikki oppimistaan arvioivat lopulta kiittelevät tätä tapaa. Osa usein ensin epäilee, että oman omaperäisen vastauksen kirjoittaminen vaikeutuu, jos ensin lukee muiden vastauksia, mutta olen ohjeistanut opiskelijoita yksinkertaisesti kirjoittamaan ensin oman suorituksensa ennen kuin lukevat muiden vastauksia.

Tarkoituksena ei kuitenkaan ole synnyttää varsinaista keskustelua, vaikka alustana käytetätään keskusetelualuetta. Olennaisempaa on avoimuuden kulttuuriin totuttautuminen ja mahdollisuus ainakin lukemalla oppia myös toisten suorituksista. Tein myös opiskelijoille selväksi, etten minäkään suinkaan aio enkä pysty jokaista luentopäiväkirjamerkintää kommentoimaan ja kaikkiin kysymyksiin vastaamaan, vaan ainoastaan muutamiin tärkeimmiksi katsomiin.

Lisäksi päädyin tällä kertaa julkaisemaan kerran viikossa viikkokatsauksen kurssin uutispalstalle. Siellä esimerkiksi julkaisin kootusti vastauksia vierailijaluennoitsijoille luentopäiväkirjoissa esitettyihin kysymyksiin, sillä monesti opiskelijat eivät huomanneet esittää kysymyksiä jo luennon aikana. Välitin nämä jälkikäteen tehdyt kysymykset sähköpostitse luennoitsijoille ja sain niihin vastaukset yleensä noin viikon viiveellä.

Opiskelijoilta saatuja parannusehdotuksia

Mielestäni oman oppimisen arviointitehtävä (portfolio) on mitä erinomaisin keino paitsi laittaa opiskelijat pohtimaan omia opiskelumenetelmiään, niin myös saada palautetta opetuksesta. Tässä muutamia keskeisimpiä tämän kurssin osalta:

Kurssilla pitäisi olla avausluento. Aiempina vuosina johtajuuden ja asiantuntijuuden luennoilla tällainen onkin järjestetty, mutta tänä vuonna ajattelin koittaa, josko opiskelijat pärjäisivät kirjallisella ohjeistuksella ja johdatuksella aiheeseen. Näin osin siksi, että edellisenä vuonna muutamat pitivät ainakin ohjeiden ääneen lukemista turhana. Näyttä kuitenkin siltä, että ainakin lyhyt johdatus aihealueeseen olisi paikallaan.

Aiheita pitäisi suunnata erityisalueille. Aiemmat luentotallenteet painottuvat lähinnä kirjastojen johtamiseen. Tämän kevään vierailijoista moni puhui puolestaan kirjastopalvelujen kehittämisestä. Yksi puolestaan kertoi asiakirjahallinnan tietosuojasta. Pari opiskelijaa esimerkiksi toivoi esiintyjiä muun muassa museoalalta ja yleensä alan palvelujen markkinoinnista. Lisäksi tähänastiset esitykset edelleen pitkälti painottuvat organisaatioiden johtajan virassa toimivien näkemykseen. Tämä johtuu lähinnä minusta, koska olen yleensä lähestynyt ensin organisaatioiden johtajia vierailijoita värvätessäni, jotka sitten yleensä ovat myös olleet niitä innokkaimpia esiintymään tulijoita. Opiskelijat kaipasivat myös enemmän kertomuksia käytännön työn ongelmista sekä työprosessien kuvauksia. Myös johonkin tiukkaan teemaan rajautumista ehdotettiin. Näin yhtenä vuonna tehtiinkin johtajuuden ja asiantuntijuuden kurssilla, mutta mielestäni alasta pitäisi pystyä antamaan monipuolinen kuva. Tulevina vuosina voi kuitenkin olla mahdollista koota tallenteista teemojen mukaisia paketteja valittavaksi.

Kurssin ajankohdan tulisi olla sopivampi. Kurssi on ollut yllättävänkin suosittu, vaikka sen vierailuluennot järjestetään perjantai-iltaisin. Monet kuitenkin yleensä tästä aina purnaavat. Jatkossa pitääkin aktiivisemmin selvittää myös luennoitsijoiden mahdollisuutta vierailuihin muina päivinä ja kellonaikoina. Jo luentojen aikaistaminen kahdella tunnilla kello kahden ja kuuden välille voisi olla parempi vaihtoehto. Yhden opiskelijapalautteen perusteella kurssi olisi myös syytä järjestää syyslukukaudella eikä kevään lopulla, sillä yleensä kevääksi kasaantuu kuulemma kurssisuorituksia yllin kyllin. Tästä minun täytynee keskustella muiden opettajien kanssa järjestettävässä opettajien kokouksessa.

Ohjeita pitää korjata ja selkeyttää. Esimerkiksi esseen pituusvaatimuksen suhteen minulla pääsi tapahtumaan suuri virhe, kun laitoin ohjeeksi kirjoittaa 10 sivua eli vähintään 4000 sanaa. Nimittäin kymmensivuinen essee vastaa lähinnä 3000 sanaa. Palautteesta kävi myös ilmi, että sana vähintään voidaan tulkita siten, ettei tehtävää ylipäätään hyväksytä ellei se ylitä annettua sanamäärää. Sama sanamuoto esiintyi myös luentopäiväkirjan ohjeessa. Tämä on selvästi yhteydessä siihen, että opiskelijoita ensisijaisesti aina kiinnostaa kurssin arviointi ja tieto siitä, mikä on riittävää kurssin läpäisemiseksi. Tässä olen nyt kahden vaiheilla. Ensimmäisenä vaihtoehtona on, että  pidän kiinni numeerisesta arvioinnista, koska se mielestäni innostaa niin opiskelijoita kuin opettajaakin parempaan suoritukseen. Tällöin täytyy mieluummin käyttää sanamuotoa noin X sivua eli X sanaa, ja kertoa sen olevan minimivaatimus hyvään suoritukseen. Muutamat tosin kärttivät, ettei sisällön ja laadun pitäisi olla tärkeämpää kuin pituuden ja määrän. Itse kuitenkin olen todennut, että laatu usein on riittävä, jos ja kun kirjoitelman pituusvaatimus täyttyy. Ja toinen vaihtoehto sitten on, että kurssin arvosteluksi muutetaan hylätty/hyväksytty, ja tehtävien sanamuodoksi tosiaan laitetaan vähintään X sivua eli X sanaa. Tällöin tehtävää (ja kurssia) ei hyväksytä suoritetuksi, ellei tuo pituusvaatimus täyty.

Kurssille pitäisi saada ryhmätyöskentelyä. Tämä vaatimus kummittelee mielessäni jatkuvana peikkona jo omastakin takaa. Yhtäältä suhteellisen suuri osallistujamäärä ja heterogeeninen ryhmän koostumus eivät rohkaise ryhmätyöskentelyyn. Toisaalta muutamat myös kiittelevät kurssin suoritustapaa, todeten ryhmätöitä olevan jo muutoinkin kyllästymisen asti. Yhtenä ehdotuksena kuitenkin oli, että esimerkiksi viimeisellä luennolla voitaisiin järjestää keskustelutilaisuus kurssin yhteenvedoksi.

Luennoitsijoiden pitäisi antaa enemmän aikaa keskusteluun. Tämä liittyy osin ryhmätyöskentelyn vaatimukseen. Osa opiskelijoista muun muassa valitti, että esiintyjät yrittivät mahduttaa liikaa luentoihinsa, joutuivat lopussa kiirehtimään, eivätkä siis antanee aikaa keskustelulle. Lisäksi luennoilla oli ongelmia äänentoistolaitteiden kanssa ja muutoinkin keskusteluintoa rajoitti, kun mikrofonia olisi pitänyt kierrättää salissa. Luennoitsijat pitäisi siis ohjeistaa varaamaan selkeästi enemmän aikaa keskustelulle. Mikrofoniongelmien innoittamana perehdyin myös tuoreeseen Catch box mikrofonikeksintöön, jonka markkinointivideossa erityisesti kyseenalaistetaan, että miksi ihmiset enää ylipäätään menevät luennoille, kun puhuvan pään voisi korvata nettivideolla. Ratkaisuna tällöin on, että mikrofonista tehdään riittävän helppo ja leikkisä, jotta se innostaisi salissa istuvaa yleisöä osallistumaan, kysymään ja keskustelemaan. Yritän nyt selvittää, josko tällaisen "karvanoppamikrofonin" saisi käyttöönsä ensi kevääksi.

Muuta huomioitavaa

Kun ja jos oppimateriaalina käytetään luentotallenteita, niin silloin niitä on syytä kuvailla hieman tarkemmin kurssisivuilla. On esimerkiksi tärkeää varoittaa äänen huonosta laadusta, sillä tästä tuli paljon palautetta. Lisäksi tallennettujen luentojen aihetta voisi kuvailla muutamalla sanalla.

Moodle oppimisympäristössä kannattaa avata yleinen Pulina- ja pulmapalsta, ja juurikin tuolla nimellä, sekä laittaa se heti kurssialueen etusivun alkuun. Moodlessa valmiiksi tuleva uutispalsta ei oletusasetuksiltaan anna opiskelijoille mahdollisuutta kommentointiin, ja siksi se muistuttaa lähinnä perinteistä ja jäykkää yhdeltä monelle tapahtuvaa joukkoviestintää. Pulina- ja pulmapalstalla opiskelijat voivat esittää kysymyksiä ja kommentteja, jolloin niihin voi myös vastata kaikki muut osallistujat ja vastauksista myös hyötyvät kaikki. Harkitsen jatkossa käyttäväni yksinomaan tätä myös esimerkiksi edellä mainittujen viikkokatsausten julkaisemiseen, ja pakottaa asetuksista kaikki tämän keskustelualueen seurantaan myös sähköpostitse.

Kirjallisuusesseen suorituksessa on syytä harkita lisää korvaavia vaihtoehtoja ja esimerkiksi ohjeissa selkeästi kerrottava miten monta artikkelia vasta yhtä kirjaa, jos joku helpommin läytää ja haluaa mieluummin käyttää lähdeaineistona artikkeleita.

Kaiken kaikkiaan saamani palaute kurssista on ollut pääsääntöisesti hyvää. Opiskelijat kokivat, että kurssin suorittamiseen on runsaasti joustovaraa niin aikataulun kuin suoritustapojen puolesta. Uusien vuosittain kutsuttavien vierailijoiden ja vanhojen tallenteiden avulla pystyy luomaan mielekkäitä paketteja, jotka antavat opiskelijoille mahdollisuuden poimia itseään eniten kiinnostavia kokonaisuuksia. Lisäksi kirjallisuusesseessä pystyy hyödyntämään luennoilla oppimaansa, sillä näin tavallaan yhdistyy käytäntö ja teoria. Eräs opiskelija totesikin, että esimerkiksi kirjallisuudesta ei lainkaan välity sama jatkuva muutosten kanssa elämisen hektisyys ja sen aiheuttamat ongelmat, kuin mitä luennoista välittyy. On ymmärrettävää, että kirjallisuuden pitää pystyä olemaan tavallaan ajattomampaa ja siten ei pysty kertomaan hetken muutoksista. Tällöin joka vuosi päivittyvät luennot toimivat kirjallisuuden tukena ja pystyvät antamaan hyvän kuvan siitä, minkälaisten ongelmien parissa asiantuntijat joutuvat käytännössä painimaan.

Tilan merkitys

Osallistuin viikko sitten strategiset rastit seminaariin, missä yhdessä pohdimme uusia käyttötapoja yliopiston tiloille. Tuon tilaisuuden innoittamana olen jälleen alkanut miettiä, miten olennaisia oppimisille ja opettamiselle ovat fyysiset ja miksei myös mentaaliset tilat. Esimerkiksi avokonttori voi hyvässä tapauksessa aktivoida ihmisiä yhteisöllisyyteen, koska esimerkiksi avun pyytäminen ja antaminen on vaivattomampaa ja esteettömämpää kuin jos työskennellään erillisissä kammioissa.

Tosin on tilanteita, joissa itse ainakin olen ollut kiitollinen, että saan työskennellä oman kammion rauhassa, ja toisaalta en tule häirinneeksi muiden rauhaa. Esimerkiksi oma allerginen nuhani ärsyttää jo pelkästään itseäni saatika sitten muita. Ja vaikkapa kurssikirjojen lukeminen oman työhuoneen rauhassa on pelkästään luksusta.

Yliopistoyhteisössä pitäisi kuitenkin osata hyödyntää yhteisiä tiloja kuten kahvihuonetta ja käytäville tehtyjä sohvaryhmiä. Ja tästä päästäänkiin mentaaliseen tilaan. Olen aina pitänyt itseäni suhteellisen sosiaalisena ihmisenä, kun ainakin tulen ihmisten kanssa toimeen. Mutta sosiaalisuuteni tuntuu olevan ajallisesti ja paikallisesti rajoittunutta. Häpeäkseni tunnustan, etten juurikaan käy kahviaikaan kahvihuoneessa, enkä norkoile muutoinkaan yhteisissä tiloissa. Tämän takia saatan jäädä paljosta hiljaisesta tiedosta paitsi. Lisäksi teen itsestäni vaikeasti lähestyttävän, ellen peräti tuiki tuntemattoman toisten silmissä. Siis hallitsen kenties small talkin, mutta en riittävässä määrin antaudu tilanteisiin.

Toinen keino yhteisöllisyyden vahvistamiseen on toki sosiaalinen media. Koitan osallistua Yammerissa työyhteisön keskusteluihin ja tällä blogilla myös yritän osaltani osallistua ja innostaa myös muita osallistumaan. Mutta selvästikään emme tule toimeen ilman kasvokkaista rikasta mediaa. Jotta pystyisimme olemaan sosiaalisia netissä, pitää meidän olla myös sosiaalisia fyysisessä tilassa.

Kaikki siis tuntuu lähtevän henkisestä tilasta ja siitä, että olemmeko valmiita kohtaamaan muut ihmiset. Mutta tätä voitaisiin tukea työyhteisössä muuttamalla asenteita. Yksi asenne joka itseäni aina rassaa on työsuunnitelma. Jos ja kun työsuunnitelmaan ei kuulu sosiaalinen kanssakäyminen työ- ja opiskeluyhteisössä, niin ei sille sitten tunnu aikaa löytyvän. Monikaan meistä - sen enempää opettajista kuin opiskelijoistakaan - ei viitsi tehdä yhtään sen enempää, kuin mitä meiltä vaaditaan. Jotenkin meidän pitäisi pystyä vaatimaan itseltämme enemmän yhteisöllisyyttä.

Opettajan informaatiohorisontit

Minun olisi pitänyt 8.3. mennessä laatia kehittämistehtävän ideapaperi yliopistopedagogiikan jatkokurssille. Osin kiireiden ja rehellisesti sanoen myös laiskuuden takia jäi koko tehtävänanto huomaamatta. Minun pitäisi siis kiireenvilkkaa pystyä tässä ja nyt esittämään, minkälaisen kehittämistehtävän olen ajatellut toteuttaa kurssin aikana.

Ajatukseni asian tiimoilta ovat edelleen hajallaan, mutta vähitellen mielessäni on alkanut muotoutua idea siitä, että erityistä kehittämistä kaipaisi oman organisaation työkulttuurit. Työkulttuurilla tarkoitan paitsi tapoja tehdä omaa työtä, niin myös tapoja kommunikoida siitä muiden kanssa. Ongelmallisinta nykyisissä tavoissa toimia on mielestäni viestinnän puute. Ihmiset eivät edelleenkään riittävästi keskenään keskustele siitä mitä he itse asiassa tekevät. Kyse on myös pitkälti hiljaisen tiedon jakamisesta. Joko ei tiedetä keinoja, miten jakaa omaa osaamistaan, tai sitten ei osata pukea omaa osaamista sanoiksi.

Yhtenä ajatuksena mieleeni tuli selvittää, miten ihmiset tällä hetkellä mieltävät oman informaatiohorisonttinsa. Kyse on muun muassa Diane Sonnenwaldin lanseeraamasta käsitteestä (Sonnenwald ja Wildemuth 2001). Informaatiohorisontilla tarkoitetaan henkilökohtaisia tiedonhankinnan (ja miksei myös tiedonvälittämisen) kanavia ja lähteitä. Minä esimerkiksi käytän työssäni kanavina sähköpostia, Moodle oppimisympäristöjä, Yammeria, yksikön kahvihuonetta, Yliopiston intra palveluita, sekä internetin hakupalveluita. Lähteinä (ja kohteina) minulla ovat kollegat, opiskelijat, esimies, erilaiset intrapalvelut, sekä internetin sivustot (kuten esimerkiksi tämä blogi).

Tämän lisäksi pitäisi tarkastella, miten kaikkia näitä kanavia ja lähteitä käytetään mihinkin tehtävään. Esimerkiksi tässä blogissa yritän nyt jakaa ideoita ja ajatuksia tästä tehtävästä. Vastaavasti toivon saavani kommentteja ja ideoita.

Jos siis otamme esimerkiksi sellaisen tehtävän kuin opiskelijoille annetun palautteen perille menon varmistaminen ja palautekeskusteluun osallistuminen, niin ensinnä on tietysti syytä pohtia, missä tämä tehtävä itsessään toteutetaan. Tämän lisäksi olisi kuitenkin syytä selvittää myös se, miten tämän tehtävän onnistuminen (tai onnistumattomuus) jaetaan kollegoiden ja muiden asiasta kiinnostuneiden kesken. Eli pitääkö opettaja tämän vain omana tietonaan, keskusteleeko hän siitä kollegoiden kanssa kahvihuoneessa, vai dokumentoiko hän sen esimerkiksi blogiin.

Tästä kuitenkin poikii lukematon määrä lisäkysymyksiä. Olisi esimerkiksi mielenkiintoista tietää, mistä kukin opetuksesta vastaava on omaksunut käyttöönsä opetuksessaan käyttämät keskeiset arviointimenetelmät, tavat laatia tehtävät, sekä käydä palautekeskustelua oppilaiden kanssa. Seuraavaksi kiinnostaa, onko opettaja edelleen jakanut tietoa muille opettajille. Ja sitten tietysti olisi syytä pohtia, miten hyvin muualta hankitun tiedon sekä oman tiedon jakaminen on onnistunut kanavien ja lähteiden ehdoilla.

Otetaanpa esimerkki:

Luin juuri ajatuksen siitä, että oppimisen kannalta olisi suotuisaa, jos oppijat saadaan lukemaan/kuulemaan opettajan antama palaute ja käymään sen pohjalta jopa palautekeskustelua (Gibbs ja Simpson 2004). Jos lukemani oikein ymmärsin, niin parhaimmillaan hyvä palautekeskustelu voi korvata jopa numeerisen arvionnin. Toisaalta tämä on hyvinkin loogista, sillä esimerkiksi median ilmaisuvoimaisuuden teorian mukaan sitä ilmaisuvoimaisempi media tarvitaan mitä kompleksisemmasta aiheesta on kyse (Daft ja Lengel 1986). Jos siis oppijan halutaan todella ymmärtävän jonkin asian, ja halutaan vielä varmistua viestin ymmärretyksi tulemisesta, niin silloin asiasta on paras keskustella.

En nyt tässä pohdi sen enempää, miten tämä on mahdollista opetukseen varattujen resurssien puitteissa. Oletetaan kuitenkin, että onnistun tämän jollain tavoin toteuttamaan omassa opetuksessani. Ensinnäkin minä opin tämän ajatuksen Yliopistopedagogiikan kurssilla suorittaessani Moodlessa annettua lukupiiritehtävää. Tämän jälkeen minä voisin siis yrittää soveltaa ajatusta käytäntöön. Ja lopuksi minun olisi syytä yrittää jakaa ajatus muiden opettajien ja asiasta kiinnostuneiden kesken. Voin toki (kuten tässä nyt teen) jakaa idean eteenpäin jo ennen kuin olen sitä edes itse käytännössä kokeillut. Voin tässä käyttää vaikkapa tätä blogia (kuten itse asiassa juuri teinkin). Tämä saattaa kuitenkin olla huono ajatus sen valossa, miten vähän lukijoita tällä blogilla on. Voin kuitenkin edelleen käyttää muita kanavia tämän blogikirjoituksen mainostamiseksi. Voin esimerkiksi mainita tästä Yammerissa, Twitterissä ja kahvipöytäkeskustelussa.

Kysymys siis kuuluu: Miten kukin hankkii ja jakaa omaa osaamistaan opetustyössä? Ovatko käytetyt tiedon hankinnan ja jakamisen keinot (kanavat ja lähteet) toimivia? Miten omaa toimintaa voisi parantaa?

Taustamateriaalia:

• Daft, R.L. & Lengel, R.H (1986). Organizational information requirements, media richness and structural design. Management Science 32(5), 554-571.
• Gibbs, G. & Simpson, C. (2004). Conditions Under Which Assessment Supports Students’ Learning. Learning and Teaching in Higher Education 1, 3-31.
• Sonnenwald, D. & Wildemuth, B. (2001). A research method to investigate information seeking using the concept of information horizons: An example from a study of lower socio-economic student's information seeking behaviour. New Review of Information Behaviour Research, 2, 65-86.

Muutama sana Moodlesta

Omassa opetuksessa (tai lähinnä verkkokurssien vetämisessä) käytän lähes yksinsomaan Moodle oppimisalustaa. Nyt puolentoista vuoden aktiivikokemuksella on tullut muutama konsti otettua haltuun, mitkä ilman muuta kannattaa jakaa. Moodlea on toki tullut käytettyä aiemminkin, mutta vasta nyt Avoimen yliopiston opettajana on tämä työkalu tullut todella laitetuksi testiin.

Naamat tutuksi ja profiilit kuntoon!

Tämä pätee oikeastaan myös mihin tahansa sosiaalisen median palveluun. Pidä huoli siitä, että yhteisön jäsenet laittavat profiilisivunsa kuntoon ja mahdollisesti myös esittelevät itsensä esimerkiksi keskustelufoorumilla.

Itse opetan Avoimessa yliopistossa lähestulkoon koko informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median perusteita samoille opiskelijoille puolentoista vuoden ajan. Ihmiset pysyvät samoina koko tuon ajan, ja aika hyvin nimet lopulta jäävät mieleen. Muistamisen ja myös ryhmädynamiikan kannalta on kuitenkin olennaista, että nimet voi yhdistää johonkin kuvaan (avatar tai  naamakuva) tai tarinaan (lyhyt esittely).

Olenkin nyt ottanut oikein tehtäväksi, että jokaisen täytyy ensitöikseen laittaa Moodlessa itselleen jonkin profiilikuvan. Tämän lisäksi ensimmäisenä viikkoharjoituksena myös on foorumitehtävä, missä jokaisen täytyy kertoa itsestään jotain vähintään muutamalla lauseella. Tähän esimerkiksi riittää, kun kertoo mistä on kotoisin ja miksi on tullut kurssille opiskelemaan. Kaikille kuvan laittaneille ja itsensä esitelleille luonnollisesti napsahtaa täydet pisteet. Vaatimukseksi voi laittaa 2 pistettä kuvasta ja 3 pistettä esittelystä, eli yhteensä 5 pistettä.

Varsin helppo tapa saada ainakin yhdestä tehtävästä täydet pisteet luonnollisesti toimii myös tehtävien kokonaisarvostelua korottavasti, mutta tämä on mielestäni erittäin tärkeä suoritus jo pelkästään välineen käytön opettelun kannalta. Olemalla avoin luo myös paremmat edellytykset keskinäiselle vuorovaikutukselle.

Pulina- ja pulmapalsta

Joku minun edeltäjäni on hoksannut laittaa Moodle kursseille yleisen foorumin juuri tuolla otsikolla: "Pulina- ja pulmapalsta." Juuri parempaa nimeä tähän tarkoitukseen tehdylle foorumille ei voisi antaa. Nimi on riittävän informatiivinen ja rento viestittämään, että tuolla voi kysyä mitä tahansa kurssiin liittyviä kysymyksiä, ja halutessaan myös keskustella jostain ihan muusta.

Keskustelun tilauksen voi laittaa valinnaiseksi, mutta opettajan on syytä tilata sähköposti-ilmoitukset tuon alueen posteista. Käytäntö on osoittanut, ettei tuolle alueelle juurikaan postiteta mitään turhaa. Sen lisäksi mikään ei ole palkitsevampaa, kuin havaita, että opiskelijat toisinaan antavat myös vertaistukea toisillensa. Ei niin, ettei se olisi opettajan velvollisuus, mutta välineen ja sosiaalisen median opettelun kannalta on olennaista, että koetaan myös vertaistuen antamista ja saamista.

Viikkotehtävien koottu palaute yhden viestiketjun foorumina

Kootun palautteen antamisen on varmasti monikin peruskurssien opettaja havainnut paremmaksi, kuin yrittääkään vastata kaikille erikseen. On tietysti erityistilanteita, jolloin palautteen täytyy olla henkilökohtaista, mutta yleensä viikkoharjoituksiin liittyvän palautteen voi kirjoittaa yhteisesti kaikille. Näin samalla kaikki oppivat yksittäistapauksista.

Uutena ajatuksena ainakin itselleni on, että koottu palaute kirjoitetaan yhden keskustelusäikeen foorumina. Ensinnäkin tällaisen keskustelualueen tilaus voidaan laittaa pakotetuksi, jolloin opiskelijat varmasti saavat sähköpostiinsa ilmoituksen, kun palaute on saatavilla. Toiseksi keskustelualue antaa suoraan parhaan mahdollisen alueen esittää lisäkysymyksiä. Käytännössä näitä ei yleensä tule, mutta ainakin opiskelijoille on ainakin annettu tähän mahdollisuus. Kolmanneksi etuna on, että opettajalle jää helppo alusta täydentää tätä koottua palautetta, jos tarve vaatii.

Kootussa palautteessa täytyy säilyttää anonymiteetti, eli ei voi lähteä siteeraamaan ketään nimellä, ei edes missään neutraaleissa ja positiivisissa sanomisissa. Näin siis lähinnä sellaisissa tehtävissä, jotka palautetaan ainoastaan opettajalle. Keskustelualuilla palautetuissa tehtävissä voi toki siteerata myös suoraan nimellä, mutta keskustelualueen käytöstä tehtävänä lisää seuraavassa luvussa.

Keskustelualueen käyttö tehtävissä

Itse käytän kursseillani numeerista arviointia asteikolla 1-5. Ja nollankin voi saada, jos ei vastaa mitään tai vastaus on täysin kelvoton. Jokainen viikkotehtävä arvioidaan tällä asteikolla, ja lopuksi kurssiarvosanaksi muodostuu tehtävien keskiarvo. Omasta mielestäni tämä arviointimenetelmä motivoi niin opiskelijoita yrittämään parhaansa kunkin tehtävän suorittamisessa kuin minua itseäni niiden lukemisessa ja arvioinnissa.

Keskustelualueilla yleensä käytän arvioinnin käyttöperiaatteena arviointien summaa. Näin on helpointa yksinkertaisesti antaa pisteitä kullekin kommentille, jolloin järjestelmä laskee niiden summan viiteen pisteeseen asti. Jos joku tulee kommentoineeksi yli viiden pisteen arvosta, niin se jää opiskelijan oman aktiivisuuden piikkiin, eli opiskelija saa kuitenkin vain maksimissaan 5 pistettä.

Joissain tehtävissä vaadin opiskelijoita avauspuheenvuoron lisäksi kommentoimaan, luvaten esimerkiksi avauksesta 2 pistettä ja kustakin kommentista 1 pisteen. Toisinaan taas saatan käyttää tehtävää, missä riittää joko yksi laajahko vastaus (n. 400 sanaa), tai vaihtoehtoisesti voi lyhyemmän avauksen lisäksi kerätä pisteitä aina viiteen pisteeseen asti. Näin siksi, että jotkut opiskelijat kirjoittavat mieluummin esseevastauksia kuin keskustelevat. Foorumia käytän kuitenkin siksi, että opiskelijoille jää mahdollisuus lukea toisten suorituksia ja oppia niistä. Tämä luonnollisesti sopii vain sellaisiin tehtäviin, missä ei ole mitään yhtä oikeaa vastausta vaan lähinnä vaaditaan opiskelijoilta omaa aiheen pohdintaa.

Foorumivastausten arvioinnissa toki olennaisinta on sisältö. Tehtävänannossa on siis syytä mainita, ettei pisteitä heru vain toisten mielipiteiden myötäilemisestä, vaan omassa vastauksessa pitää tuoda aiheeseen jotain uutta. Hyviä vastauksia voi kuitenkin mielestäni pisteyttää myös niiden pituuden perusteella. Esimerkiksi 400 sanan miniesseesuorituksessa voi sanamäärän jakaa 90:llä, jolloin 450 sanaa tai tämän ylimenevästä vastauksesta saa täydet viisi pistettä, kunhan vastaus on siis sisällöllisesti hyvä ja siinä vastataan kaikkeen mitä tehtävänannossa kysytään. Samaa 90:llä jaollista laskukaavaa voi sitten soveltaa myös kommenttien pisteytykseen.

Osaamistavoitteet näkyväksi

Yliopistopedagogiikan jatkokurssilla nousi viime perjantaina esille mielipide siitä, että opiskelijat tuskin lukevat kullekin kurssille opetusohjelmassa määriteltyjä osaamistavoitteita. Nyt uutena ajatuksena mieleeni tuli, että osaamistavoitteet voisi ottaa puheeksi kullakin kurssilla. Ja esimerkiksi tutkivan opiskelun kurssilla tämän voi ottaa osaksi tehtävänsuoritusta.

Esimerkiksi Avoimen yliopiston Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median tutkivan opiskelun kurssilla pitää opiskelijoiden laatia kaikista perusteiden kursseista portfolio, missä he summaavat oppimansa kunkin kurssin osalta. Tällä hetkellä portfolion kirjoittamisen ohjaavina kysymyksinä ovat seuraavat:

• Mitä tiesin opintojakson aiheesta aiemmin, mitä en tietänyt, mitä minun tuli oppia?
• Mikä oli tärkeintä tällä opintojaksolla?
• Saavutinko tavoitteeni?
• Mitä koen oppineeni?
• Miten opintojaksolla käsitellyt teemat linkittyvät muiden opintojaksojen sisältöihin?

Näiden lisäksi opiskelijoita voisi kuitenkin myös pyytää pohtimaan, ovatko he mielestänsä saavuttaneet kurssille asetetut osaamistavoitteet, ja miten tässä on onnistuttu.

Muutoinkin jokaisen kurssin alussa voisi osaamistavoitteet tuoda esille ja kurssin lopussa haastaa opiskelijat pohtimaan, miten tässä on onnistuttu.

Taustamateriaalia:

• Opettajan opas: Vinkkejä verkko-opetukseen, Tampereen yliopiston Learning2 Moodlen käyttäjille.

Verkko-ohjauksen alkeita

Yliopistopedagogiikan jatkokurssille pitäisi keksiä jokin kehittämistehtävä. Ensimmäisellä kurssin lähiopetuskerralla piti jo tehdä alustava aiheenvalinta, jolloin huomasin olevani Carol Kuhlthaun tiedonhankinnan prosessimallin aloitusvaiheessa: "Aloitusvaiheessa henkilö tunnistaa tarvitsevansa tietoa tai ymmärrystä tehtävän suorittamiseksi."

Päästäkseni alkua pidemmälle, on minun ensin yritettävä tutustua aihealueeseen. Tähän otan työkaluksi oman tulkintani toiminnan teoriasta. Voidakseni siis ymmärtää mitä on esimerkiksi opintojen ohjaus, täytyy minun ensin hahmottaa mistä siinä on kyse, keitä siihen osallistuu, miten sitä tehdään ja miksi sitä tehdään.

Häthätää Googlettamalla löysin Hanne Kolin Slideshare esityksen verkko-ohjauksesta. Sen mukaan ensinnäkin kohteena voivat olla: sisällöt, oppimisprosesit, opiskelu, työskentely ja ryhmäprosessit. Näin ei siis suinkaan ohjata opiskelijoita vaan sitä mitä he tekevät yksin tai yhdessä.

Seuraavaksi sitten pitää kuitenkin selvittää, ketkä tähän ohjaustoimintaan osallistuvat. Ohjaajina voivat muun muassa olla: kouluttaja, tuutori, asiantuntija, toinen opiskelija, pienryhmä ja/tai tietokone. Onkin ajatuksia herättävää oivaltaa, että opiskelun ohjaajina voi olla vaikkapa toisen vuosikurssin opiskelijat tai täysin ulkopuoliset asiantuntijat.

Ja vasta, kun tiedetään mitä ja ketkä tekevät, voidaan ryhtyä pohtimaan, miten jokin tehdään. Oppimista ohjaavina keinoina ja välineinä voivat olla esimerkiksi oppimistehtävät, toimeksiannot, työtavat, aineistot, ohjeistukset, arviointi, palaute ja tietysti erilaiset tekniset välineet. Olennaista kuitenkin on ymmärtää, että kyse ei ole vain välineistä, vaan erilaisista keinoista saada joku toimimaan ohjatusti toivotulla tavalla Opiskelijan on siis opittava käyttämään muun muassa erilaisia aineistoja, ohjeistuksia, ja lisäksi omaksuttava erilaisia työtapoja, sekä opittava suoriutumaan monenlaisista tehtävistä ja toimeksiannoista. Keppinä ja porkkanana voidaan käyttää arviointia ja palautetta.

Mutta suurin mieltäni askarruttava kysymys on, että miksi ohjataan? Mikä on sekä ohjauksen että oppimisen motiivi? Ympäripyöreästi voidaan sanoa, että opiskelijalta edellytetään ja myös hänen itsensä oletetaan tavoittelevan osaamista. Vaan minkälaisesta osaamisesta mahtaakaan olla kyse, jos ei oteta huomioon  jonkin erityisalan tietojen tuntemusta ja taitojen osaamista?

Hanne Koli puhuu ohjauspyrkimyksistä tavoitteina ja miksei myös edellytyksinä. Ensinnäkin oppijan tulee pystyä aktivoimaan aikaisempia toimintamalleja. On siis osattava ottamaan käyttöön jotain jo opittua ja omaksuttua. Reflektoimisen taito on myös tärkeää, eli on osattava arvioida omia käsityksiä ja tuotoksia. Kriittinen tarkastelu ylipäätään on hyödyllinen taito missä tahansa toimessa ja tehtävässä. Lisäksi pitää pystyä fokusoimaan toimintaansa ja välttämään epäolennaista. Sitten on joukko konkreettisempia taitoja kuten omien hypoteesien muotoilemisen taito, tiedon ulkoistamisen taito, synteesin ja vertailun tekemisen taito, käytäntöön soveltamisen taito, yhteisöllisen tiedonrakentelun taito, lähdekritiikki, sekä omien kysymyksenasettelujen ja toimintamallien muodostamisen taito.

Ohjauksen tavoitteena on siis joukko varsin vaativia tietämykseen perustuvia taitoja. Haasteenani siis onkin selvittää, josko ei nyt mitenkään uutena tietona muille, niin ainakin itselleni, miten tähän kaikkeen päästään tietoverkon yli kohtaamatta opiskelijaa välttämättä koskaan kasvoista kasvoihin. Ehkä olen haukannut itselleni liian ison palan kakkua. Se jääköön nähtäväksi tulevien kuukausien aikana. Toivottavasti ensi syksynä pystyn jäsennellysti kertomaan omin sanoin, miten verkko-ohjaus tulisi järjestää, tai ainakin kertomaan, miten sitä ei pidä tehdä.

Taustamateriaalia:

• Hannele Koli, Ohjaus ja vuorovaikutus verkossa